Herätyskello soi klo 4.30 aamulla. Ylöspääseminen olisi ollut silkkaa tuskaa, jos en olisi valvonut koko yötä. Se kuitenkin sujui lueskellen ja tavaroita pakatessa varsin kivuttomasti. Pian olivat edessä viimeiset lähtöhässäkät ja kuten aina, viimeistään taksissa huomaa mitä olennaista tällä kertaa unohti.

Ennen määränpäätä olisi kuitenkin 13-14 tunnin lentomatka edessä Punta Canan lentokentälle, välilaskun kautta USA:n ja Kanadan rajamailla sijaitsevassa Bangorissa. Lentoreitti Dominikaaniseen tasavaltaan menee Helsinki-Vantaan lentoasemalta reittiä Ruotsi – Norja – Islanti – Grönlanti – Kanada – Bangor ja lopulta USA:n itärannikkoa myöten New Yorkin ohi ja Floridan ylitse.

Lentomatka olisi sujunut paremmin, jos Aurinkomatkat ja Lomalennot olisivat järjestäneet lentopaikat, kuten oli sovittu ja vieläpä varmistettu monta kertaa erikseen. Sen lisäksi, että Finnairin tilauslennoilla on ahdasta kuin sillipurkissa, viiden henkilön lomajoukkiomme oli hajautettuna ympäri konetta, riveille 8, 12 ja 32. Varsin vakuuttavaa järjestelykyä, kun emme olleet edes ainoa esimerkki mokailusta. Palvelu oli siedettävää ja ateriat ihan ok siihen nähden, mihin olen tottunut Finnairin kanssa.

Lopulta laskeuduimme Punta Canan lentoasemalle. "Lentoasema" on ehkä turhan optimistinen ilmaisu, sillä hurrikaani Georges oli vienyt silminnähden kaiken mennessään. Kova uurastus oli tuottanut kentälle avokattoisen lennonjohtotornin ja olkikattoisen hallin. Matkalaukut tuotiin lava-autoilla ja kipattiin maahan hotellin kuljetettavaksi. Joskus täällä oli ollut oikein verovapaamyymälä ja muutenkin kansainvälisen lentoaseman tuntua, jota kaikkea koetettiin kiivasta kasata uudelleen. Mieleeni tulu ajatus, että kenties viritelmä saadaan juuri valmiiksi seuraavien hurrikaanien tuhottavaksi. Well, työttömyyden on pakko pysyä kurissa, jos kaikki pitää rakentaa uudelleen kerran vuodessa.

Alkeellisista järjestelyistä huolimatta kaikki sujui ongelmitta ja lähdimme bussilla kohti hotellia. Paikallinen liikenne näytti villiltä jo lyhyen matkan aikana – isomman oikeudella jyrääminen vaikutti pääasialliselta liikennesäännöltä. Hotellialueelle ajettiin portin ja aseistettujen vartijoiden ohi. Samalla selvisi, ettei alueella tulisi liiemmin paikallisväestöä näkemään, sillä sinne ei pääse ilman erityistä kulkulupaa.

Lopulta saavuimme hotelliimme Riu Naiboaan. Alempi näkymä on   keskimmäisen huoneemme parvekkeelta. Edessä näkyy uima-allasalue ja   olkikattoinen snack-baari sen takana. Taustalla häämöttää Atlantin valtameri.

Hotellialueelle juuttuva turisti ei siis näe murto-osaakaan paikallisesta kulttuurista, mutta näinhän turistisumppujen kanssa aina on. Asuimme Riu-hotelliketjun alueella, joten palvelut olivat muilta osin huippuluokkaa: iso uima-allasalue, upea hiekkaranta (90 km), useita baareja, buffet-ravintola, pizzeria, karibialainen ostoskatu (Suomessako muka on kallista?) ja paljon harrastustamahdollisuuksia: tennistä, pingistä, lentopalloa, sukellusta, purjehdusta, surffausta ja ties mitä muuta. Ensimmäisenä iltana ainoa kaipaamani palvelu oli kuitenkin sänky, voimat kun hyytyivät pitkän matkapäivän aikana.

Matkapäivät: 1 | 2 | 3-5 | 6-7 | 8-9 | 10-11 | 12 | 13-14 | 15  

< pääsivu > < matkalle muistettavaa > < lähetä palautetta >