[ Siirry blogin etusivulle ]

lauantai, tammikuu 08, 2005

Nokialta omatoimiset softapäivitykset jo 2005?

Tähän asti internetistä ladattavia ja PC:n kautta asennettavia puhelinten (firmware-)päivityksiä ovat tarjonneet ainakin PalmOne, Siemens ja Sony Ericsson.

Nokian uskotaan tuovan käyttäjien asentamat softapäivitykset langattomasti PC:tä tarvitsematta FOTA-tekniikalla (Firmware Over The Air) vuonna 2007. Tuoreiden huhujen mukaan päivitykset olisivat kuitenkin tulossa mahdollisesti jo tänä vuonna PC:n ja USB-liitännän kautta asennettuna.

Nokia ei ole minusta liian aikaisin liikkeellä, koska etenkin Series 60 -puhelinten madot ja troijalaiset ovat uutisotsikoissa jo viikoittain. Aihe on myös talous- ja tekniikkamedioissa hyvin myyvä, esimerkiksi ITviikko julkaisi McAfeen tiedotteen sellaisenaan, vaikka tutkimuksen tilaajalla (Network Associates / McAfee) on selvästi oma lehmä ojassa.

Lienee silti vain ajan kysymys, että avoimen alustan puhelimiin tarvitaan näiden takia korjauksia tai päivityksiä.

Blogitiedote: PDA-linkit

Lisäsin blogin sivupalkkiin uuden linkin, PDA-linkit.

Alunperin omaan käyttööni kokoamassani listassa on puhelimille ja taskukoneille suunnattuja uutisia, verkkopankkeja ja muita hyödyllisiä linkkejä. Myöhemmin huomasin, että sivulla on paljon muitakin käyttäjiä, joten avasin helposti löydettävän osoitteen pda-linkit.net.

Uusin kategoria listassa on videolinkit, jossa on aluksi vain Ylen Mobiilisali. Jos tiedätte vastaavia muita palveluita, lisäilen ne tuonne. Soneralla on esimerkiksi CNN-uutisvideot palvelussaan, mutta linkki ei ole julkisesti avoinna.

perjantai, tammikuu 07, 2005

Vahvistus: PocketPC ja Smartphone yhdistyvät

Microsoftin johtaja sanoi Infoworld-julkaisun haastattelussa, että PocketPC- ja SmartPhone-alustat ollaan yhdistämässä lähivuosina. Tämä ei ole yllätys kenellekään, paitsi ehkä Suomen Microsoftille, jossa on asiasta kysyessä useaan otteeseen vastattu, ettei tällaisesta ole Microsoftin sisällä vielä tietoa. Lisää aiheesta: MS SmartPhone katoamassa? (lokakuu 2004)

Kehitys on sama Nokian kilpailevissa Symbian-alustoissa, kun Series 60/90 yhdistyvät, ja tulevaisuudessa ehkä myös Series 80 integroidaan samaan kokonaisuuteen.

torstai, tammikuu 06, 2005

Hintakilpailu ja Suomen 3G-markkinat

Tämän aamun Taloussanomat uutisoi (vaatii tilaajatunnuksen) Saunalahden toimitusjohtajan Matti Vikkulan näkemyksiä, joiden mukaan kova hintakilpailu puheluissa "viivyttää 3G-palveluiden läpilyöntiä". Lainaus Talsasta: "Kuluttaja on hyötynyt, mutta toimialan kannalta hintakilpailu ei ole enää tervettä. Jos kehitys jatkuu, niin hintakilpailulla on aivan olennainen toimialan 3G-investointeja hidastava vaikutus. Tämä on pahin skenaario, Vikkula totesi Taloussanomiin kuuluvan uutistoimisto Startelin haastattelussa".

Samanlaista viestiä tulee toiselta suunnalta, sillä tämän aamun Helsingin Sanomissa uutisoidaan (vaatii tilaajatunnuksen), että Alma Media harkitsee MTV3:n laajakaista- ja kännykkäliittymistä luopumista. Lainaus uutisesta: "Kännykkäliittymänsä esitellessään MTV3 ilmoitti, että sen avulla on ensisijaisesti tarkoitus tarjota yhtiön omia sisältöpalveluja – esimerkiksi uutisia ja urheiluja. Härkönen myöntää, että Maikkarin liittymän suosio ei ole täyttänyt odotuksia. Tilaajien määrää hän ei paljasta. "Hinta tuntuu olevan nyt markkinoilla määräävä tekijä."

On helppo olla sama mieltä, eikä edes jälkiviisaana, sillä kirjoitinhan aiheesta jo lokakuussa. Operaattoreiden panokset menevät laskeviin puheluhintoihin, liittymäkylkiäisiin ja puheaikatarjouksiin. Elisa tai Sonera eivät ole syksyn 3G-lanseerauksen jälkeen juuri markkinoineet näitä tai kertoneet mistään uusista palveluista. Tästä ei uskoisi, että UMTS:n piti oikeasti mullistaa alaa.

Useimmille tietysti edulliset puhelut ja tekstiviestit ovat tärkein palvelu, mikä on aivan ymmärrettävää. Laajemmin ongelma on minusta se, että Suomi ei psty maana palaamaan mobiilikehityksen kärkeen, jos täällä ei ole varaa kehittää uusia palveluita ja kuluttajilla mahdollisuutta käyttää niitä.

Olisikohan ratkaisu julkinen tuen laajentamisessa? Nyt tarvittaisiin nimenomaan kiinnostavia palveluita. Tai tarvittaisiinhan myös uusia puhelimia ja kuluttajille selkeämpää datahinnoittelua. Ja helppokäyttöisempiä palveluita (vrt. purkkaviritykset, kuten MMS). Ei taida tulla helppoa.

Lisää QWERTYä: Nokia 6822

Jos joku ei vielä lukenut uutisista, niin alla lyhyesti Nokia 6822 -linkit. Kyseessä on siis pikkupäivitys 6820:aan, johon verrattuna puhelimessa on 65k värin näyttö, VGA-kamera (aiemmin CIF) ja uusia sovelluksia. Puhelimen saatavuus- ja hinta-arviot ovat Q1/05 ja 300 euroa ennen paikallisia veroja.

Tämän vuoden isompia NES:n julkistuksia ovat oletettavasti WCDMA- eli 3G-kommunikaattori ja 6800-kategorian Series 60 -puhelin, kenties 6830 (huhuja).

QWERTY-malleja on tullut vähemmän markkinoille kuin olisin toivonut, mutta on näitä joitain toki. Esimerkiksi HTC:llä on Qtek 9090, Motorolalla MPx, PalmOnella Treo 600/650, Siemensillä SK65 ja tulkinnanvaraisesti myös Sony Ericssonilla P910. Nokia on toistaiseksi ainoa, joka valmistaa näppäimistöstä eri kielialueille räätälöityjä versioita, eli esimerkiksi Pohjoismaihin skandimallit.


keskiviikko, tammikuu 05, 2005

Python for Series 60 julkaistu

Sovelluskehitys Series 60:lle helpottuu hieman, kun Nokia on julkaissut Python-rajapinnan Series 60:lle.

Lainaan lyhyesti Forum Nokian kuvauksen: "Python for Series 60 allows developers to execute Python commands and run Python scripts and applications in devices based on Series 60 Platform. In addition, developers can execute Python commands and scripts in the emulators of Series 60 Developer Platform SDK's. Development starts with an interactive console in a Series 60 compatible device where Python commands can be executed. Alternatively, a developer can write Python scripts, install them to a device executing scripts and applications from the Python Environment."

Lyhyesti sanottuna on siis kyse siitä, että Pythonilla voidaan toteuttaa nopeasti ja helposti yksinkertaisia sovelluksia, joiden tekeminen natiivisti C++:lla olisi vaikeaa.

Windows Mobile 2005 alkaa hahmottua

Microsoftin Bill Gatesin odotetaan esittelevän keskiviikkona (5.1.2005 klo 18.30 PST, Suomen aikaa torstaiaamuna) kuluttajaelektroniikan CES-messuilla Las Vegasissa seuraavan sukupolven Windows Mobile 2005 -käyttöjärjestelmää muiden julkistusten ohella. Työnimellä "Magneto" kehitetty käyttöjärjestelmä perustuu Windows CE 5.0:aan ja tuo useita merkittäviä parannuksia. Tom Warren on jo koonnut esikatselmuksen uudistuksiin kuvien kera.

Windows Mobile Magneto on tulevien PocketPC- ja SmartPhone-puhelinten ja -taskutietokoneiden alusta, joten sen ominaisuudet kertovat pitkälti mitä laitteisiin on käytännössäkin odotettavissa. Tärkeimmät parannukset tulevat Pocket Exceliin, Wordiin ja Internet Exploreriin sekä Activesynciin. Uutta on myös natiivi WiFi-tuki SmartPhonessa.

PocketPC taas saa muun muassa paremmat sormilla navigoinnin toiminnot, pääsevät lopullisesti eroon akkuvarmenteista muistista tallennetuilla tiedostoilla ja PowerPointin mobiiliversion vakio-ominaisuutena ja laajennetun synkronoinnin Exchange-palvelinten kanssa Activesync 4.0 -päivityksen myötä.


tiistai, tammikuu 04, 2005

Softavinkki: PowerDay (Series 80)

Symbianware on julkaissut Series 80 -version Series 60:llä ja UIQ:lla suositusta ajanhallinta- ja työpöytäapuristaan. PowerDay tuo kommunikaattoreista puuttuvan päivänäkymän, josta näkee heti uusimmat viestit, päivän tapahtumat ja avoinna olevat tehtävät.

En ole vielä itse kokeillut miten hyvin tämä toimii, mutta ideatasolla softa korjaa yhden Series 80:n puutteen, eli selkeän yhden ikkunan näkymän päivän tärkeimpiin asioihin. Vastaava on esimerkiksi Palm OS:ssä ja Pocket PC:ssä vakiona, joskaan niissäkään ei ole riittävästi hienosäätövaraa, eli mitä asioita Today-näkymään tuodaan ja missä järjestyksessä.

Softa maksaa noin 15 euroa, mikä ei ole paha hinta ainakaan ammattikäyttäjälle. Ilmaista vastaavaa en ole vielä nähnyt.

maanantai, tammikuu 03, 2005

Samsungin tulevia julkistuksia

Nettiin on vuotanut kuusi Samsungin ylemmän hintaluokan luksus- ja älypuhelinmallia kuvineen ja spekseineen, joiden odotetaan tulevan markkinoille 2005 ja 2006. Katso Mobilmanian sivut.

Kiinnostavimpia noista ovat minusta pienikokoinen Pocket PC -puhelin (työnimi B-Bop) kahden megapikselin kameralla ja WLAN-tuella sekä pienikokoinen Series 60 -puhelin (työnimi D720) megapikselin kameralla.

Nähtäväksi jää milloin nämä lopulta julkistetaan ja tulevatko Euroopan GSM-markkinoille ja/vai Aasian CDMA2000-merkkinoille.

Mobloggausta Microsoftilta ja Nokialta

Weblogien mobiili julkaiseminen eli "mobloggaus" on herättänyt isojenkin pelureiden mielenkiinnon. Nokia julkaisi joulukuussa Lifeblog 1.5:n, joka tukee mobiilijulkaisua Six Apartin TypePad-palvelussa. Tukea luvataan jatkossa muillekin palveluille.

Myös Microsoft testaa mobiilijulkaisua MSN Spaces -palvelussaan, mutta mitään avointa rajapintaa tämän hyödyntämiseen ei ole tarjottu, vaan systeemi toimii sähköpostipohjaisesti.

Useimmat blogit perustuvat XML-lähtöiseen Atom-tekniikkaan, joten mobloggaussofta voidaan periaatteessa toteuttaa mille tahansa puhelimelle käyttöjärjestelmästä riippumatta. Helppokäyttöisen ja mobiilikäyttöön soveltuvan palvelun tekeminen onkin vaikeampaa.

Softan pitää esimerkiksi osata hyödyntää laitteen kameraa ja toisaalta pakata kuvat järkevän kokoisiksi kuvanlaadun ja siirrettävän datamäärän välillä optimoiden. Eivätkä kaikki softat ymmärrä, jos yhden käyttäjätunnuksen takana onkin useita blogeja tai osaa muokata aiempia kirjoituksia. Itse odottelen vielä luotettavaa softaa tai web-käyttöliittymää, jolla voisin julkaista kuvablogia mobiilisti Blogger.com:n kautta.

Joitain havaintoja Floridasta

Olin lomalla laiskempi kuin odotinkaan, joten en tehnyt varsinaisesti muistiinpanoja tai muuta konkreettista tutkimustyötä. Jotain havaintoja kuitenkin tein ihan vain pitämällä silmiä auki.

Mainokset lehdissä ja ikkunoissa

Eniten joulun alla ja jälkeen mainostettiin Motorolan simpukkamalleja. Toiseksi eniten näin liikkeissä PalmOnen Treo-malleja ja toisaalta erilaisia RIM Blackberry -malleja. Hinnoista en osaa sanoa mitään, koska nämä olivat kaikki operaattorisopimuksia, eikä ehtoja, puheluhintoja tai sopimusaikoja edes mainoksissa ilmoitettu.

Kiinnostavaa oli, että useimpia puhelimia myyntiin jo operaattorin nimellä, mutta osassa näkyi lisäksi valmistajan nimi. Esimerkiksi Sprint PCS Vision Video Phone taisi olla Motorolan malli, kun taas yksi Sprint PCS Vision Camera Phone olikin Nokia 6230.

Nokialaisista näin eniten kaupoissa ja lehdissä malleja 6230, 6810/6820 ja 6620. Muilta valmistajilta näin simpukkamalleja, mutten erottanut tarkkoja malleja, eikä niitä edes lukenut. Joitain minulle melko vieraitakin merkkejä mainostettiin isojen operaattoreiden mainoksissa, kuten Audiovox.

Kiinnostavaa oli, että operaattorit olivat nimenneet puhelimet aika mielivaltaisesti, sillä moni videokuvaukseen kykenevä puhelin oli vain Camera Phone, ja toisia taas myytiin Video Phone -nimellä.

Lehdissä ja operaattoreiden myymälöissä näkyi yllättävän paljon erilaisia Pocket PC -puhelimia, joita ei Suomessa juuri näe laajasti myynnissä. Microsoft on onnistunut saamaan näitä sopimusvalmistajien kautta operaattoreiden valikoimiin.

Mitään aivan uusia trendejä en nähnyt, eivätkä esimerkiksi Samsungin liukukansimallit näkyneet Miami Beachin trendikkäässtä katukuvassa mitenkään. Ilmeisesti clamshell-huuma jatkuu edelleen.

Puhe ja tekstiviestit

Amerikkalaiset eivät ilmeisesti vieläkään ole SMS-kansaa, sillä en nähnyt kuin muutaman ihmisen näpyttävän tekstiviestejä. Nekin saattoivat olla turisteja. Puheluhinnat taas ovat aika kalliita turisteille, joten muuten turistien näki näpyttelevän paljon viestejä. 30 senttiä viestiltä on kohtuullisempi kuin yli pari euroa minuutilta.

Kiinnostavaa oli, että monet amerikkalaiset puhuivat pitkiä höpötyspuheluita. Esimerkiksi baarissa ja uima-altaalla tuntui joku olevan aina äänessä. Yksi keskusteli kiinteistövälittäjän kanssa, toinen jauhoi tyttöystävänsä kanssa, joka oli hotellihuoneessa sisällä. Ilmeisesti amerikkalaisilla on yleisesti flatrate-sopimuksia tai hyvin anteliaita puheaikapaketteja.

GPRS

Jouduin käyttämään GPRS:ää aika usein työasioissa ja jäljittäessäni netistä Thaimaassa kadonnutta kaveria. T-Mobilen GPRS maksoi Soneran verkkovierailun kautta 60 senttiä per 50 kilotavua, eli sikamaisen paljon. Se tekee megatavun hinnaksi noin 8,5 euroa.

Ilahduttavaa oli, että GPRS toimi käytännössä kaikkialla Miamissa, Miami Beachissä, Orlandossa ja vielä Key Westissä asti. Yhteyksien laatu ei ollut aina yhtä hyvä kuin Suomessa, mutta ainakaan pätkimistä ei juuri ilmennyt.

Nokia 9500 kiinnosti

Luin työsähköposteja ja näpyttelin lomapäiväkirjaa N9500:lla. Tämä herätti selvästi kiinnostusta, ja moni amerikkalainen tuli hotellissa ja muualta kysymään mistä olen puhelimen saanut. Vastasin, että "from Finland". Se oli "cool". Jenkit kyselivät milloin puhelin tulee heillä myyntiin, arvelin että ilmeisesti Q1/2005:n aikana.

9500:n lähin kilpailija USA:ssa on Motorola Mpx, ja muutama pitikin 9500:aa liian isokokoisena. Toisaalta Mpx:n QWERTY-näppäimistö on vastaavasti aika paljon pienempi.

Nintendo DS

Vakaa aikomukseni oli ostaa USA:sta Nintendon uusi käsipelikonsoli, mutta se oli yksinkertaisesti myyty loppuun useimmista löytämistäni kaupoista. Kävin ainakin viidessä EB Gamesin ja muissa liikkeissä. Niissä arveltiin, ettää NDS:ää olisi saatu vielä joulukuun loppuun, mutta ei tullut ajoissa.

Muutamassa liikkeessä oli NDS:ää tosin saatavana, mutta hintaa oli isketty 250 dollaria + verot yhden mukana tulevan demon (Metroid Prime) kanssa. Pelikaupoissa hinta oli 149 dollaria + verot.

Nintendon mukaan DS:ää onkin myyty miljoonia kappaleita ennakkoon.