[ Siirry blogin etusivulle ]

lauantai, marraskuu 13, 2004

Tunnistusta: WinCE-puhelin vai PDA?

Joku aasialaisfirma on julkaissut esittelyn "Microsoft-älypuhelimesta", joka muistuttaa ominaisuuksiltaan enemmän kämmenmikroa. Sitä kutsutaan SmartPhoneksi, mutta ominaisuudet viittaavat Pocket PC:hen; eli kynäohjaus ja kosketusnäyttö sekä 240 x 320 pikselin näyttötarkkuus.

Viimeaikoina on ollut paljon keskustelua siitä, että Microsoft saattaa olla yhdistämässä puhelin- ja PDA-alustansa. Pocket PC:n ja Smartphonen sijasta olisi vain yksi Windows Mobile -ohjelmisto. Yritin taannoin kysyä asiaa Suomen Microsoftilta, mutta sanoivat ettei tällaista ole heillä edes sisällä tiedossa. Microsoft-kontaktini Lontoossa ja Redmondissa eivät halunneet kommentoida huhuja.

Joka tapauksessa Aasia ja nimenomaan Taiwan on oikea paikka seurata mitä Windows Mobile -puolella seuraavaksi tapahtuu. Suurin osa kehityksestä tapahtuu HTC:n referenssimalleissa, joita myydään maailmalla operaattoreiden (Orange, O2, T-Mobile, Vodafone jne) nimillä ja Suomessa HTC:n omalla "white labelillä" Qtek-merkillä.

HTC:llä on kehitteillä esimerkiksi 240 x 320 pikselin SmartPhone-laite ja UMTS-puhelin, joita odotetaan Eurooppaan joskus vuoden 2005 puolivälin jälkeen. Symbian-leirillä on siis jo nyt pieni etumatka CDMA2000- ja WCDMA-verkkojen 3G-puhelimissa.

perjantai, marraskuu 12, 2004

Symbianilla menee lujaa

(Päivitetty 13.11.2004: Lisäsin linkin Vodafonen 3G-lanseeraukseen.)

Sen kummemmin talousblogiksi muuttumatta pitänee täälläkin todeta, että Symbian-käyttöjärjestelmän ja -laitteiden kasvu on kovaa. Vuoden 2004 kolmannella neljänneksellä Symbian-pohjaisia laitteita toimitettiin yli 3,7 miljoonaa, eli noin kaksinkertaisesti vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna, ja yhteensä Symbian-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia on maailmalla jo 19,2 miljoonaa.

Symbianilta arvioidaan, että markkinoilla on yhteensä 3200 Symbian-softaa, joista määräenemmistö Nokian Series 60:lle, 38 päätelaitetta kehitteillä sekä useita tulossa vielä tänä vuonna markkinoille.

Siinä on melkoinen asiakaspotentiaali niille softakehittäjille ja palveluntarjoajille, jotka kehittävät kansainvälisesti vetovoimaisen tuoteidean ja saavat sille laajan jakelukanavan, esimerkiksi Vodafonen kautta. Tässä on muutama suomalainen mobiilipelifirma jo onnistunutkin.

Tarkemmat talousluvut voi halutessaan lukea Symbianin tiedotteesta.

Uusi numerohakupalvelu Javalla

Finnetin omistama Numeronetti on julkaissut numerohakunsa Java-sovelluksena, jonka lataaminen maksaa 0,65 euroa ja jokainen haku myös 0,65 euroa. Kilpaileva tuote on Fonecta Finderin ladattava sovellus, jonka lataaminen on GPRS-siirtokuluja lukuunottamatta maksutonta.

Molemmat ovat sinänsä kätevämpi tapa etsiä numeroita kuin kryptiset SMS-viestit, mutta itse ainakin näppäilen SMS:t nopeammin kuin säädän näiden graafisten clientien kanssa. Se vähän ihmetyttää, jos sovelluksen lataamisesta pitää maksaa erikseen.

torstai, marraskuu 11, 2004

HP:ltä uusi iPAQ-sarja

(Viimeksi päivitetty 11.11.2004 klo 16.20: tämähän olikin siis QVGA-mallisto, ei VGA)

HP on julkistanut ainakin minulle täysin yllättäen iPAQ hx2000 -sarjan, joka on siis kevyimpien Pocket PC -kämmenmikrojen mallisto uusilla suorittimilla ja QVGA-näytöllä varustettuna. Niiden tärkeimmät ominaisuudet ovat:
  • 3,5" QVGA-näyttö (240 z 320)
  • Intel PXA270 -suorittimet 624 MHz asti
  • Muistia 128 Mt asti (saatavana eri versioita)
  • Bluetooth
  • Sormenjälkilukija ja ProtectTools-kryptaussofta
  • SD- ja CF II -muistikortti- ja laajennuspaikat
  • WLAN (802.11b) (vain hx2750-mallissa Suomessa).
  • Backup-sovellus tietojen varmistukseen.
  • Neljä maksutonta lisäohjelmistoa.
  • Hinnat ovat iPAQ hx2110 euroa ja iPAQ hx2750: 649 euroa

Lisätietoa laitteista on HP:n Suomen lehdistötiedotteissa.


Nokia 9500 saatavana Suomessa

Raportit kertovat, että Nokia 9500 Communicatoria on saatu myyntiin Suomessa pienissä erissä. Hinta vaihtelee kivijalka- ja nettikaupoissa 750 -- 950 euron välillä, eli pikkukaupat myyvät huomattavasti pienemmällä katteella.

Nokia 9500/9300:lle (eli Series 80 Developer Platform 2.0:lle) on jo julkaistu jonkin verran kaupallisia ohjelmia ja palveluita, mutta myös freeware- ja shareware-tarjontaa on kehittymässä. Tarjonta on vielä vähäisempää kuin suurten massojen Series 60:lle, mutta luulisin uusien kommujen myyntiintulon vauhdittavan softakehitystä.

Minulla on 9500:sta vielä ei-myyntiversio, joten pitäydyn kommentoimasta sen suorituskykyä tai vakautta. Senkin aika vielä tulee.

keskiviikko, marraskuu 10, 2004

Blogitiedote: kokeilen Google-mainoksia

Google-mainokset ovat trendikäs ilniö, ja tekstimainonta lisääntymässä. Päätin kokeilla tätä jo teknisen mielenkiinnon vuoksi blogissani. Mainoksia on varmaankin aluksi tuossa oikeassa reunassa ja ehkä sivujen alareunassa. Niistä sopii laittaa palautetta sisällöllisesti tai teknisesti.

Rahaa en ole blogillani tienaamassa jatkossakaan, eli jos nuo häiritsevät tai eivät toimi, saatan ne poistaakin.

Yritysten puhelimet ja WLAN-VoIP

Nokia Enterprise Solutionsin (NES) johtaja Mary McDowell sanoi sijoittajille Nokian Capital Market Days -tapahtumassa viime viikolla, että kaikissa vuoden 2005 puolivälin jälkeen myyntiin tulevissa Enterprise Solutionsin päätelaitteissa on WiFi-tuki. Se tarkoittaa joko integroitua WLAN-sovitinta tai WLAN-sovittimen saatavuutta lisävarusteena, esimerkiksi SDIO-korttina tai muuna lisävarusteena.

Tämä herättää kiinnostavia ajatuksia ja kysymyksiä tietoturvaratkaisujen ja VoIPin suhteen. Kaikkialla matkapuhelinverkkojen peitto ei ole yhtä kattava kuin Suomessa ja Euroopassa, joten yrityksiä kiinnostanee mahdollisuus VoIP-yhteyksiin langattomissa lähiverkoissa. Ja voisihan WLAN muuallakin korvata pöytäpuhelinten tarpeen ainakin paljon liikkuvilla työntekijöillä. Suomessa vieraillessaan McDowell kuitenkin sanoi toimittajille, ettei vielä ole WLAN-VoIPin aika.

Saa nähdä miten käy. Nokian WLAN-kommunikaattorissakin on melko avoin Symbian-alusta, joten esimerkiksi Agile Messenger tai Skype voitaisiin hyvin kääntää sille. Ensinmainittu on jo tekeillä, jälkimmäistä ei ole vielä vahvistettu. Tilanne on kuitenkin se, etteivät laitevalmistajat tai operaattorit ainakaan yksin ratkaise millaiset palvelut lyövät itsensä läpi. IM eli pikaviestintä lienee yksi voittajista, kenties puhe- ja videoelementtikin tulevat kohta mukaan.

Itse olen jo soitellut Skypen Pocket PC -versiolla VoIP-puheluita kotoa WLAN:sta esimerkiksi USA:ssa asuvalle kaverille. Äänenlaatu oli hyvä ja käyttö helppoa. Yhteys ei maksanut ADSL-liittymän kautta muodostettuna mitään extraa.


tiistai, marraskuu 09, 2004

Nintendo DS ensikokeilussa

Nintendon kahden näytön ja kynäohjausta tukeva käsipelikonsoli on ollut IGN:n tyypeillä ensitestissä. Vaikuttaa siltä, että minäkään en myy kahdeksaa GBA-peliäni, vaan säilytän ne tätä varten. Tietty uusia pelejä on hankittava, jos haluaa laitteen grafiikka- ja kahden näytön ominaisuuksia hyödyntää, mutta DS:ssä pitäisi olla taas askeleen parempi näyttö, mikä hyödyttää vanhojakin pelejä.

Mobiilivideo: Hantrolta H.264-videosoitin

Prosessori uutisoi oululaisen Hantron kehittämästä H.264-standardin videosoittimesta puhelimille, joka voidaan toteuttaa ohjelmallisesti tai raudalla. Soitin on ensin saatavana Nokian Series 60:lle, jolle Hantro aikoinaan kehitti videonkuvaussovelluksen silloin, kun Nokia 7650 tarjosi vasta still-kuvausta. Nokia 3650:n myötä Nokia integroi Hantron sovelluksen Series 60:een.

Jos olen oikein ymmärtänyt, H.264 on tulevassa MPEG-4-videostandardin uudessa versiossa käytettävä videokodekki. Tekniikkaa pidetään hyvänä siksi, että se skaalautuu niin mobiililaitteisiin kuin DVD-kokoon hyvällä kuvan- ja äänenlaadulla. Melko kansantajuinen kuvaus asiasta on ainakin Applen esittelyssä.

Mobiililaitteiden kannalta on kiinnostavaa se, että tuodaanko laitteisiin erityiset piirit esimerkiksi 3D-grafiikan ja videon toistoon vai yleiskäyttöisiä tehokkaita suorittimia, kuten uudet Intel XScale PXA270 -prosessorit 624 MHz:iin asti.

Nokia 6630 on tietääkseni ensimmäinen älypuhelin, joka perustuu kahden suorittimen arkkitehtuuriin; perussuoritin ohjaa puhelin- ja toinen PDA-toimintoja.

maanantai, marraskuu 08, 2004

Amerikkalaissijoittajat: MP3 rocks, MMS sucks

Katsoin Nokian sijoittajasivuilta Nokia 2004 Capital Market Days (New York) -tapahtuman webcastit. Jo aiemmin julkisuudessa olleiden Ollilan ennusteiden lisäksi tarttui yksi kiinnostava havainto: amerikkalaiset analyytikot ja sijoittajat eivät Q&A-osion perusteella juuri luota MMS-bisnekseen, koska kuluttajien vastaanotto on tähän asti ollut vaisu. Myös Nokian edustajat myönsivät, että odotukset olivat isommat, ja massojen läpimurtovuosi voi olla vasta 2006.

Sijoittajat sen sijaan kyselivät MP3-soitinten perään, kukapa ei olisi kuullut Applen iPodien ja iTunesin menestyksestä. Nokialta vastattiin tähän, että yhtiön puhelinten mukana maailmalla on jo 10 miljoonaa MP3-soitinta. Nokialta myös kerrottiin myöhemmin avattavasta musiikkipalvelusta kuluttajille, josta voi ladata musiikkia tai muuta sisältöä OTA:na (over the air), eli ilmeisesti GPRS:llä.

Minusta perusidea on hyvä, itse ainakin kuuntelisin musiikkia esimerkiksi matkoilla mieluummin puhelimella kuin hankkimalla erillisen soittimen. Pari asiaa pitäisi minusta silti tapahtua:
  • Enemmän muistia. Musiikkisoittimelle kaikki alle 1 Gt on aika vähän, eikä sellainen saa maksaa liikaa. 1 Gt MMC:n saa tällä hetkellä Suomessa edullisimmillaan reilulla 100 eurolla. Pienikokoisia kiintolevyjä odotetaan puhelimiin Euroopassa v. 2005 tai -06.
  • Parempi äänenlaatu. Valmistajat toimittavat heikkolaatuiset kuulokkeet puhelinten mukana, eikä useimpiin saa ostettua edes lisävarusteena hyvälaatuisia kuulokkeita. Voisihan mukaan pakata sovittimen standardikuulokkeille, jos lisälaitteiden myynti ei kiinnosta? Minua on harmittanut, etten ole löytänyt mistään parempia kuulokkeita tähän 6230-malliini.
  • Kohtuullisesti hinnoteiteltu siirretty data, vrt. Soneran StreamMan-musiikkipalvelu. Nykyinen GPRS-hinnoittelu kuihduttaa tehokkaasti mielenkiinnon musiikin kaltaisen sisällön lataamiseen mobiililaitteisiin.

Hieno GPS-autoteline PDA-laitteille

Eurooppalaisittain melko tuntematon Seidio on esitellyt hiennonnäköisen autoatelineen PDA-laitteille GPS-käyttöön. Seidio G2500 Car Kit on suunnattu HP iPAQ hx4700:lle, mutta ilmeisesti se toimii muidenkin mallien kanssa.

Hieno idea on kääntyvä varsi, jonka avulla PDA-laitteen sijoitettua ja suunnattua tarkasti. Hintaakin tosin on, US$69,95 + verot.


sunnuntai, marraskuu 07, 2004

Nokia 7710: ristiriitainen julkistus

Monissa paikoissa on innostuttu Nokia 7710:sta mullistavana mediaterminaalina ja digi-tv-laitteena. Nyt kun julkistuksesta on kulunut hetki, olen prosessoinut kaikki pressimateriaalit ja muistiinpanoni kokeilujen pohjalta, täytyy sanoa etten ymmärrä tätä tuotetta.

Minusta 7700:n pahin ongelma hidas ja sekava käyttöliittymä. Series 90 on Nokian ensimmäinen kosketusnäyttöön ja kynäohjaukseen perustuva UI-toteutus, eikä se toiminut hyvin 7700:ssa, eikä toimi yhtään paremmin myöskään 7710:ssa. Käyttöliittymä on liian hidas, sekava ja perustuu monitasoisiin, liian tietokonemaisiin hierarkkisiin valikoihin. Käyttäjältä katoaa hetkessä tuntuma siitä missä valikossa on. Tämän puolustukseksi ei riitä se, että päävalikkoon palaamista varten on pikanappi. Se on vain pieni hätäapu.

"Mediaterminaalina" 7710:ssa on liian vähän vääntöä esimerkiksi hyvälaatuisen videon katseluun ja käsittelyyn. Ne onnistuvat hyvällä laadulla lisälaitteena kiinnitettävän DVB-H-palikan kanssa, mutta sitä ei Nokian mukaan tuoda 7710:lle kaupallisesti saataville. Tämä digi-tv-puhelimeksi uutisoitu laite jää siis näillä näkymin ilman digi-tv:tä.

Kilpailijoilla on tarjota täysi VGA-näyttö (480 x 640 ja 640 x 480), pysty- ja vaakasuunnassa kääntyvä käyttöliittymä (screen rotation), tehokkaammat suorittimet, enemmän muistia, SDIO-korttipaikka muistikorteille ja muille laajennuksille sekä WLAN-verkkojen tuki.

Sovellustasolla Series 90 on tuore tapaus, kun kilpaileville käyttöjärjestelmille (Palm OS, Pocket PC ja UIQ) on softaa jo vaikka millä mitalla. Vielä ei edes tiedetä ovatko tulevat sovellukset yhteensopivia nykyisen Series 90:n kanssa sitten, kun Series 60 ja 90 on yhdistetty -- tai Series 90 dumpattu, mitenpäin sen haluaakin ilmaista.

Juuri video- ja web-käyttöön suunnatussa laitteessa olisi hyötyä WLAN-tuesta. Vaikka hotspotit Suomessa onkin hinnoiteltu lähinnä yrityskäyttöön, muualla Euroopassa ja USA:ssa niitä on myös kuluttajakäytössä. Ja jos Oulun edistynyt malli yleistyy muualla Suomessa, huomataan asia täälläkin.

Tarkoittamiani kilpailijoita ovat esimerkiksi uudet VGA-resoluution Pocket PC -laitteet, kuten Fujitsu-Siemens Pocket LOOX 720, Dell Axim X50 tai HP iPAQ hx4700.

Nokia 7710:n tärkein etu niihin verrattuna on datayhteyksien (GPRS, EDGE) ja puhelimen integrointi samoihin kuoriin, kun taas Bluetooth-puhelimen ja PDA:n kanssa yhteistyö voi olla kokemattomalle käyttäjälle hyvinkin monimutkaista. Tästä voi hyvinkin tulla kuluttajien kannalta se ratkaiseva seikka.

Kamerapuhelimella lehtiin ja televisioon

ZDnet (UK) kertoo yleisön lähetettävän kamerapuhelimilla otettuja kuvia ja videoita jo lehti- ja televisiotoimituksiin. Jutun mukaan Hollannissa on jo useita tapauksia, joissa lukija on osunut kamerapuhelimen kanssa rikospaikalle ennen lehtien uutiskuvaajia tai poliisia. Lehteen laitettiin kuva murhatusta. Tekstissä myös kerrotaan, että Japanissa näitä kuvia jo myydään toimituksiin. Saman jutun voi lukea myös suomeksi ITviikkoon kopioituna.

Tällainen tapaushan oli myös Suomessa. Kesällä 2002 ryöstettiin kauppa, ja matkapuhelinliikkeen myyjä kuvasi ryöstäjät ja pakoauton juuri myyntiin tulleella Nokia 7650 -kamerapuhelimella. Uutinen ja kuvat julkaistiin muistaakseni Ilta-Sanomissa. Se oli ainakin osuva "mainoskampanja" Nokialle. Myöhemmin tulivat myös Jussi Ahteen "koksupileiden" kuvat ja videot.

Pieniä digikameroita on tietysti ollut aiemminkin, mutta kamerapuhelimet ovat herkemmin mukana. On kiinnostavaa nähdä mitä tällaisesta seuraa, julkisella paikalla kuvaamisen lainsäädäntö kun on vielä aika epäselvää ja kiisteltyä ammattikuvaajillekin. Esimerkiksi kauppiaat yrittävät usein kieltää lehdiltä kuvaamisen tiloissaan.