[ Siirry blogin etusivulle ]

lauantai, syyskuu 11, 2004

Reuters: Musiikkia Windows-puhelimiin

Uutis- ja tietotoimisto Reuters uutisoi Microsoftin aikovan tuoda musiikki- ja videotoisto-ohjelmansa älypuhelinohjelmistoonsa. Tosiasiassahan laitteissa on jo vakiona Windows Media Player, joten tässä ilmeisesti tarkoitetaan MSN-musiikkikaupan laajentamista mobiililaitteisiin.

Microsoftihan julkisti toissaviikolla Media Player 10 -päivityksen, jonka myötä musiikkia voidaan kopioida esimerkiksi CD-levyiltä tai nettikaupoista ostettuna musiikki- ja mobiililaitteisiin. Tämä on periaatteessa onnistunut aiemminkin, nyt toiminto on vain integroitu kiinteästi Media Playeriin.

Minulla on ollut HP iPaq MP3-soittimena niin kauan kuin muistan. Tätä ei tietenkään lasketa, koska ylimääräistä rahaa ei ole liikkunut, vaan siirsin laitteeseen vain kerran maksamani biisit. Levy-yhtiöiden ja tekijänoikeusmafian mielestä musiikista pitäisi maksaa erikseen joka päätelaitteelle. Taitaa jäädä haaveeksi.

torstai, syyskuu 09, 2004

Nokialta rohkea muotimallisto

Tällaiset eivät ole oikeastaan minun alaani, joten tyydyn vain tarjoamaan linkkejä. Nämä muoti- ja läppämallit tulevat myyntiin vielä vuoden 2004 lopussa.

press.nokia.fi/PR/200409/960195_4.html

Nokia 7260

Esittely: www.nokia.com/7260
Kuvat: www.nokia.com/nokia/0,8764,33325,00.html?appId=7260

Nokia 7270

Esittely: www.nokia.com/7270
Kuvat: www.nokia.com/nokia/0,8764,33325,00.html?appId=7270

Nokia 7280

Esittely: www.nokia.com/7280
Kuvat: www.nokia.com/nokia/0,8764,33325,00.html?appId=7280

Etenkin tämä 7280 näyttää erikoiselta, sitä ei oikeastaan edes erota tai tunnista puhelimeksi, esmes normaaleja näppäimiä ei ole lainkaan:

www.nokia.com/press/photo/view.html?imgURL=/press/photo/phones/jpeg/2_7280.jpg

Teknisesti kiinnostavaa on, että 7280:ssa on 104 x 208 pikselin näyttö, eli ihan uusi tarkkuus Series 40 -kategorian laitteessa.

Nokia esitteli myös uuden lisälaitteen, Wireless Imaging Headset HS-13W:n.

GPS-paikannusta Series 60:lle

Paikannustuotteita valmistava Navicore on saanut GPS-navigointisovelluksensa Series 60:lle valmiiksi. Siinä pitäisi olla TeleAtlaksen melko kattava kartta Suomesta.

Markkinoilla ei ole vielä S60-puhelinta, jossa olisi satelliittipaikannusta sisäänrakennettuna, joten GPS-vastaanotin on hankittava erikseen. Ainakin Wintelin valikoimassa on Navicoren softan ja Pretecin GPS-palikan yhteispaketti 299 euron yhteishintaan.

Kokeilin itse softan beta-versiota joskus viime vuonna, ja se toimi jo tuolloin tyydyttävästi.

Saatavana on myös esimerkiksi Wayfinderin navigointisofta, jota myydään GPS-palikan kanssa reilulla 500 eurolla.

keskiviikko, syyskuu 08, 2004

Nokia 9300 Communicator julkistettu

Nokia julkisti tänään 9300-kommunikaattorin, 9500:sta kevennetyn ja pienemmän version. Siitä puuttuu isoveljeen verrattuna integroitu kamera ja 802.11b-standardin WLAN.

Kannattaa muuten hankkia käsiinsä syyskuun Tietokone-lehti (10/2004), joka ilmestyy 15.9.2004. Siellä on 9300:sta ensitestiartikkelini.


maanantai, syyskuu 06, 2004

Testaan puhelimella blogausta

Sain viimein PicoBloggerin toimimaan. Se ei alkuun tukenut ilmeisesti skandinaavisia merkistöjä, mutta pieni selvittely tekijöiden kanssa auttoi ongelman ratkaisemisessa. Kuva on perjantailta Nokia Research Centeristä.

Kuvan alla olevat tekstit johtuvat viiden päivän ilmaisdemon "disclaimereistä". (Teksti ja allaoleva kuva on lähetetty Nokia 7610:sta, mutta lisäsin linkit ja korostukset jälkikäteen.)

Powered by Picostation
Powered by Picostation
Moblog with PicoBlogger.

sunnuntai, syyskuu 05, 2004

Tapwave Zodiac -käsipelikone Eurooppaan

Tapwave kertoi kuluneen viikon torstaina tuovansa Zodiac-käsipelikonsolinsa Eurooppaan. Tapwave Zodiac on Palm OS -käyttöjärjestelmään perustuva kämmenmikro ja pelikone, jossa on iso laajakuvainen näyttö ja riittävästi vääntöä audiovisuaalisesti melko hienoihin peleihin. Laite tulee ensin myydään Iso-Britanniassa, mutta myöhemmin myös muualla Eurooppaan.

Täkäläisittäin kiinnostavaa on, että Zodiac käyttää suomalaislähtöisen Fathammerin X-Forge-moottoria. Siihen rakentuu myös konsepti, jossa esimerkiksi pelin N-Gage- ja Zodiac-versioiden välillä voidaan pelata Bluetooth-moninpelejä. Fathammerillä viime vuonna vieraillessani tätä demottiin heidän oman pelistudionsa Vasara Gamesin Stuntcar Extreme -pelillä.

Kyse ei kuitenkaan ole mistään vähävaraisten teinien lelusta: Zodiacin 32 Mt -versio maksaa $299 ja 128 Mt -versio $399 yhtiön amerikkalaisessa nettikaupassa. Jos tämä joskus tulee Suomeen asti, hintaan voi lisätä ainakin 22% arvonlisäveroa ym. Zodiacia myydäänkin yhdistettynä musiikki- ja pelilaitteena sekä kämmenmikrona.