[ Siirry blogin etusivulle ]

tiistai, elokuu 31, 2004

Opera for Windows Mobile julkistettu

Tähän asti nihkeästi Microsoftin mobiilialustaan suhtautunut Opera Software on julkistanut selaimensa Windows Mobilelle. Heidän mukaansa julkistus on seurausta operaattoreiden kysynnästä Microsoftin Pocket Internet Exploreria kehittyneemmälle selaimelle.

Liike on ollut odotettu siitä lähtien, kun Nokia on lisännyt panostuksia omaan selaimeensa. Nokia 7610 -mallista lähtien selaimen XHTML-ominaisuuksiin on panostettu aiempaa enemmän. Alalla on epäilty, että Operan merkitys Nokian alustoilla voisi tämän johdosta vähentyä. Ainakin virallisesti Nokia ja Opera kertovat jatkavansa yhteistyötä entiseen tapaan.

Series 60:lle parempi kalenteri

Firma nimeltä PocketTorch on kehittämässä Series 60:lle parempaa kalenterisovellusta. Vasta beta-testivaiheessa oleva AquaCalendar tuo parannuksina esimerkiksi linkit osoitekirjan kontakteihin, viikkonäkymän ja erilaisten kalenterimerkintöjen väritunnisteet. Tuleviin versioihin luvataan esimerkiksi hakutoiminto, kokoruututila ja viestitoiminnot (MMS, SMS ja sähköposti). Lisätietoa keskeneräisestä projektista on My-Symbian.com:n foorumissa (vaatii maksuttoman tunnuksen).

Minusta S60-kalenterin isoin puute on muistiinpano- eli Notes-kentän puuttuminen. Myös Statuskenttä (Status: Away, Busy, Out of office jne) saisi olla. Näiden lisääminen kolmannen osapuolen laajennuksena puhelimeen ei ole aivan triviaalia, koska siinä menetettäisiin helposti yhteensopivuus Nokian PC-synkronointityökalujen anssa. Toisaalta, jos softalle kehittäisi oman PC-clientin, sen voisi tehdä yhteensopivaksi muidenkin Nokia PC Suiten tukemien ohjelmien kanssa, kuten suositut Mozilla-ohjelmat.

Ehdotin aiemmin myös Psilocille tällaista ohjelmaa. Heiltä vastattiin, että asiaa on harkittu, mutta eivät usko kysyntää olevan riittävästi.

lauantai, elokuu 28, 2004

Agile Messengeriin push-to-talk

Suosittu ilmainen pikaviestiohjelma Agile Messenger on uudistunut. Aluksi Series 60:lle julkaistu kolmosversio tukee "push-to-talkia" eli puheyhteyksiä GPRS-verkoissa. Samalla käyttöliittymä on uudistettu.

perjantai, elokuu 27, 2004

WSOY:n englanti-suomi-englanti-sanakirja nokialaisiin

WSOY julkaisee kohtapuoliin englanti-suomi-englanti-sanakirjansa Series 60:lle ja Series 80:lle, eli Nokian älypuhelinalustoille. S80-malli tukee sekä 92xx- että 9500-sukupolvia.

Tämä on ainakin minusta odotettu ja toivottu sovellus, koska usein sitä työssäänkin kaipaa hyvää sanakirjaa. Kattavamman palvelun puutteessa olen nykyisin käyttänyt mobiiliselaimilla Jarno Tarkoman sanakirjaa, joka on ilmaisuuden huomioiden hieno palvelu.
.

torstai, elokuu 26, 2004

Nokia 9300 Communicator -huhuja

Ruotsalaislehdet ovat parsineet kasaan ennakkoarvioita tulevasta 9500 Communicatorin pikkuveljestä. Kuvaa ei vielä ole, mutta spekulaatiota sitäkin enemmän:

Tiivistettynä tärkeimmät kohdat:
  • 9500:sta kevennetty versio, integroitu kamera ja WLAN puuttuvat.
  • 9300 Communicator olisi noin 100 euroa 9500:aa edullisempi, ja Nokian yritysratkaisujen vuoden tärkein julkistus.
  • UMTS-verkkoja tukeva Communicator tulisi syksyllä 2005.
  • 9300:ssa olisi sama ohjelmistoalusta kuin 9500:ssa (Series 80).
  • Julkistus tapahtuisi 8.9.2004 New Yorkissa.
  • Nokia ei kommentoi huhuja.
Joidenkin arvioiden mukaan 9300 olisi samaa kokoluokkaa kuin 6xxx-sarjan bisnesluurit. Jos näin on, arvioisin kyseessä olevan enemmänkin joku Messenger-kategorian (68xx-sarja) QWERTY-malli Series 60 -ohjelmistolla, jollaisen tulemisesta on kuulunut vihjeitä ajoittain aiemminkin.

keskiviikko, elokuu 25, 2004

Olotila- eli Presence-palvelu kokeiluun

Nokian ja muidenkin valmistajien puhelimiin on melkein vaivihkaa tullut olotila- eli Presence-ominaisuus, joka on eräänlainen chat-, viesti- ja viestintäjärjestelmä integroituna puhelimeen. Systeemi perustuu OMA:n standardiin ja pitäisi siten kehittyä valmistajariippumattomaksi. Suomalaiset operaattorit eivät vielä olotilapalveluita tarjoa, mutta Russel Beattie mainitsi weblogissaan maksuttoman Yamigon, joka on vasta testivaiheessa. Rekisteröidyin palveluun ja kokeilin sitä Nokia 6230:lla ja 7610:lla.(JPEG, 800 x 616). Ensinmainitussa yhteys muodostetaan viesti- ja chat-valikon kautta, kun taas 7610:ssa on oma Series 60 -client-ohjelma.

Presence-palveluun voin kirjoittaa oman statukseni, ja yhteystiedot haetaan puhelimen osoitekirjasta. Näemmä puhelimen profiilin voi linkittää presence-statukseen, eli voin määrittää etten ole keskusteltavissa esmes kokousten aikana. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta.



Kamerakännykkäkilpailu -- voittajalle Nokia 6260

Ylioppilaskamerat ry järjestää Helsingissä Taiteiden yö -tapahtumassa taas Fotomaraton-kuvauskilpailun. Uutta tänä vuonna on kamerakännykkäsarja. Idea on kiinnostava, jos osallistujat viitsivät yhtään panostaa kuvaamiseen.

Kilpailuun osallistutaan MMS-viesteillä, eikä kuvien tarvitse olla varsinaiselta tapahtumapaikalta Helsingistä. Voittajalle on luvassa piakkoin myyntiin tuleva Nokia 6260.

tiistai, elokuu 24, 2004

Sonera pilotoi P2P-softaa (Series 60)

Peer-to-peer-networking eli vertaisverkot ovat pysyvä ilmiö kiinteissä verkoissa, ja sovellutuksia nähdään varmasti mobiiliverkoissakin. Huomasin vasta TeliaSoneran pilotoivan Mobile Wire -palvelua, jolla voidaan jakaa esimerkiksi musiikki-, kuva- ja videotiedostoja matkapuhelinten ja tietokoneiden käyttäjien kesken.

Sovellus toimii seuraavissa Nokian Series 60 -malleissa: 3650, 3660, 6600, 7650 ja N-Gage. Pilotti jatkuu maksuttomana 13.1.2005 asti, eli käytöstä veloitetaan vain GPRS-liikennemaksu. Vaatimuksena on ainakin tässä vaiheessa myös Soneran ADSL-liittymä, joten en pääse itse kokeilemaan. Löysin Googlella Helsingin yliopiston palvelimelta kiinnostavan vähän aihetta sivuavan teknisen dokumentaation (PDF, 170 kt).

Houkuttelevan mobiilin P2P-palvelun kriteerit olisivat minusta:
  • Ei kuukausi- tai sisältömaksuja: GPRS-liikennemaksun pitäisi riittää operaattorille. Etenkin kuukausimaksut karkoittavat suuren osan käyttäjistä heti alkuunsa.
  • Monialustaisuus: pitäisi olla saatavana kaikille tärkeimmille käyttöjärjestelmille, kuten Agile Messenger tekee pikaviestipuolella.
  • Avoin P2P-järjestelmä, kuten DC+, Kazaa (Lite), Shareaaza tai vaihtoehtoisesti vaikka Bittorrent. Näin käyttäjiä riittäisi alusta saakka. Eri asia tietysti on, jos sovellus on alunperinkin tarkoitus pitää tietyn joukon suljettuna verkkona.

Tunnisteet:

maanantai, elokuu 23, 2004

F-Secure: Series 60 mato saattaa levitä sittenkin

Tietoturvayhtiö F-Secure epäilee, että Nokian Series 60 -ohjelmistolla ja Symbian-käyttöjärjestelmällä toimiva Cabir-mato on saattanut päästä leviämään. Aiemmin tätä pidettiin vain teknologiademona eikä varsinaisesti leviänä matona. F-Secure kehoittaa käyttäjiä varautumaan tähän:

"F-Secure tutkii tietoja parhaillaan, ja yhtiön tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen suosittelee, että Symbian Series 60 -käyttöjärjestelmällä varustetun kännykän omistajat sulkisivat Bluetoothin. Tällaisia puhelimia valmistavat esimerkiksi Nokia, Siemens, Panasonic ja Sendo."

Lisää aiheesta: ITviikon uutinen

Tällaiset epäilyt ja suositukset eivät varmasti tee hyvää ns. älypuhelinsoftien uskottavuudelle. Monet hienot sovellukset mahdollistava avoimisuus voi kääntyä myös käyttäjiä vastaan. Ja vastoin kuin PC:t, Symbian-kännykkää ei yleensä voi päivittää aukoista verkosta ladattavalla päivityksellä, vaan laite on vielä vietävä huoltoon.

lauantai, elokuu 21, 2004

HP iPaq h6340 -puhelin-PDA:n ensituntuma

Lehti ilmestyi kuluneella viikolla, joten nyt voi jo todeta, että kannattaa lukea Tietokone-lehden numerosta 09/2004 (elokuu) ensituntuma-artikkelini iPaq h6340:sta, Hewlett-Packardin ensiaskeleesta puhelimen ja PDA:n yhdistelmän markkinoille. GPRS- ja WLAN-yhteyksien saaminen integroituna laitteeseen on monille houkutteleva vaihtoehto erillisen Bluetooth-puhelimen kansa säätämiselle.

Kyseessä oli vasta prototyypin ensimaku, mutta laite tuntui käytännössä valmiilta, eikä ominaisuuksiinkaan tule enää heittoa. H6340 on hyvä päänavaus uusille yhdisteltyjen laitteiden markkinoille, mutta oma tuleva mielenkiintoni kohdistuu vielä perinteiseen kämmenmikrosarjan tehomalliin.

Nokia Lifeblogista kuvat internetiin

Blogaussoftia etsiessä löysin perään Nokia Lifeblogille epävirallisen laajennuksen. Erik. C. Thauvin on kehittänyt softan, jolla PC:lle kopioidut kuvat saadaan internetiin. Lifeblogger tukee useita FTP- ja XML-tekniikoita käyttäviä palveluita, esmes Blogger, Movable Type ja Radio UserLand. Lähdekooditkin ovat saatavana.

Uusi blogaussofta Series 60:lle

Series 60:lle on julkaistu uusi mobiili blogaussofta, jolla voi lähettää kuvansa puhelimesta nettialbumiin muiden katsottaviksi ja kommentoitaviksi. Futublog on maksuton ohjelma, mutta itse palvelu maksaa neljä euroa kuukaudessa. Valmistajan sivuilla on katsottavissa esimerkkiblogi.

Kuukausimaksullinen konsepti vähän epäilyttää, kun varsinkaan nuoret eivät mielellään sitoudu tilauspalveluihin. Minusta parempi malli olisi, että itse softa maksaisi vaikka 5--20 euroa, mutta sillä voisi julkaista weblogiaan ainakin omalla palvelimella maksutta. Tämän voisi toteuttaa siten, että softaan vain määritettäisiin käytettävä yhteysosoite ("internet"), FTP-palvelimen osoite, käyttjätunnus ja salasana sekä oma kotihakemisto, jonne client sitten lähettäisi HTML-sivut kuvineen. Voisi toimiakin?

Minä en saanut tuota softaa edes toimimaan 3650:ssa ja 7610:ssa heti, mutta ehkä muilla on parempi tuuri. Käyttöönoton tuotteistus on kyllä jäänyt vaiheeseen, niin kuin usein näillä pikkusoftien tekijöillä valitettavasti käy.

Ongelma ideassa on vähän sekin, että ainakin 7610:n lähes megapikselin kameralla otetut kuvat ovat jo helposti 200--600 kilotavun tiedostoja. Onneksi EDGE- ja UMTS-yhteydet ovat tulossa Symbian-koneisiinkin.

keskiviikko, elokuu 18, 2004

Palmilta Secure Digital (SD) WLAN-kortti

PalmOne siirtyy Bluetooth- ja WLAN-aikaan PocketPC-valmistajia hitaammin, mutta jotain sentään tapahtuu. Yhtiö julkisti 802.11b-sovitinkortin Tungsten T3- ja Zire 72 -kämmenmikroilleen. Tämäkään kortti ei jostain syystä tue kaikkia PalmOnen malleja.

SD-WLAN-kortteja on toki ollut aiemminkin, mutta PalmOne ei ole tarjonnut niille ajuritukea. Pulaakia näyttää kiinnostavan enemmän oman aseman varjelu kuin Palm-yhteisön kehittäminen ja tukeminen.

Onneksi Palm OS 6 -pohjainen Tungsten T4 sentään kai julkistetaan kohta. Siihen odotetaan sekä Bluetooth- että WLAN-yhteyksiä. Tähän asti PalmOnelta on saanut vain joko-tai.

Nokian Series 60 -johtaja Meridealle

Nokian Series 60 -ohjelmiston markkinointi- ja myyntijohtaja Jukka Riivari vaihtaa finanssi- ja pankkiohjelmistoja kehittävän Meridean toimitusjohtajaksi. Haastattelun merkeissä hänet tavanneena uskallan väittää, että menetys Nokialle on merkittävä. Tapaamiselle oli varattu aikaa 1,5 tuntia, mutta minulla olisi riittänyt intoa keskusteluun vaikka koko iltapäiväksi ...

tiistai, elokuu 17, 2004

Windows XP SP2 ja Bluetooth

Sain tänään läpi urakan kotikoneen päivittämiseen Windows XP Service Pack 2:een. Ilokseni huomasin, että käyttöjärjestelmään on viimein pultattu ainakin jossain määrin sisäänrakennettu tuki Bluetooth-rajapinnoille ja -sovittimille.

Tuettujen ajureiden/laitteiden lista on tosin kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta onhan tämä toivottavaa kehitystä silti, kun isosta osasta yhteysongelmia päästään eroon. Jos käyttöönotto ei onnistu, Microsoftin sivuilla on myös asennus- ja tukiopas.

Mistään edelläkävijyydestä ei kuitenkaan ole kyse, ainakin Mac OS X -käyttöjärjestelmässä natiivi Bluetooth-tuki on ollut alusta lähtien.

perjantai, elokuu 13, 2004

Java-midlettien helppoa julkaisua odotellessa

Kehuin kesäkuussa Event Guide -palvelua Nokia Connection -tapahtumassa. Konferensseissa, messuilla ym. tilaisuuksissa aikataulut elävät ja muuttuvat, ja tällainen mukana kulkeva henkilökohtainen opas ja mikseivät myös kalenteri ja osoitekirja ym. viestintäpalvelut voisi olla mukana. Nämä ovat mobiliteettia aidossa ja työntekoa helpottavassa muodossa. Pelkästään se, ettei tapahtumien aikana mene kolmannes ajasta muuttuneiden haastatteluiden ja tapaamisten aikataulujen setvimiseen, on merkittävä asia.

Vastaavia voi tehdä kuluttajatapahtumissakin, kuten kaverini nopeasti virittämä Assembly-midletti. Tällaiseen voidaan tunkea kilpailuja, palautteet & kyselyt, äänestykset, ladattavia sovelluksia, aikataulut, kilpailujen lopputulokset ja muut tiedot. Ja Java-sovellukseen voidaan päivittää tuoreimmat tiedot netistä.

Näillekin palveluille on paljonkin teoreettista kiinnostusta. Siellä missä sisältö on eli mediayhtiöistä puuttuu näkemystä ja vielä enemmän osaamista. Okei, ulkoistetaan sitten? Ei se ratkaise koko ketjua. Jos sovellus pitää toteuttaa natiivisti mille tahansa alustalle (Symbian, PalmOS, WinCE), projektista tulee varmasti liian hidas ja kallis, vaikka tukisi vain yhdentyyppisiä laitteita. Vaan tokihan näitä "click, drag & publish" -järjestelmiä kuitenkin on monenlaisia natiivi- ja Java-sovellusten julkaisuun, ja parista on minullakin kokemusta. Palaan niihin tarkemmin myöhemmin sisällöntuottajan näkökulmasta.

keskiviikko, elokuu 11, 2004

Nokian EDGE-älypuhelin USA:han

Nokia tiedotti ti 10.8. aloittavansa 6620-puhelimen toimitukset AT&T Wireless -operaattorin kautta Yhdysvalloissa. Huomionarvoista tässä on se, että Symbian-päätelaitteita on tähän asti ollut yllättävän vähän USA:n markkinoilla. Tämä ainakin osaltaan selittää Palm- ja PocketPC-puhelinten Eurooppaa suurempaa suosiota.

Yksinään Palm OS -laitteiden (kuten PalmOne Treo 600) osuus USA:n älypuhelinmarkkinoista on Canalysin ja IDC:n arvioiden mukaan pyörinyt 30--40%:n vaiheilla.

maanantai, elokuu 09, 2004

Pathway to Glory preview release (N-Gage)

N-Gagen tähän asti lupaavimmasta pelijulkistuksesta Pathway to Glorysta on julkaistu yhden kentän esikatseluversio, jonka saa jo osoitteesta www.pathwaytoglory.com. Siinä on yksi yksinpelitehtävä ja taistelukenttä.

Pathway to Glory on Nokian itse julkaisema toisen maailmansodan vuoropohjainen strategiapeli, jota odotetaan myyntiin joulumarkkinoille. E3:ssa käyneet kollegat ovat arvelleet siitä tulevan N-Gagen ominaisuuksia parhaiten hyödyntävä peli tähän asti.


Tunnisteet:

sunnuntai, elokuu 08, 2004

Assembly 2004:n hienot mobiilidemot

Nuorten tietokoneharrastajien (ja -pelaajien) tietokonefestareilla Assembly 2004:ssa kilpailtiin myös mobiilisarjassa, jossa osallistuijat saivat kehittää demonsa esimerkiksi GBA:lle, Nokian Series 60:lle, Palm OS:lle tai Pocket PC:lle. Teokset olivat audiovisuaalisesti sen verran vaikuttavia, että eiköhän tuolta ainakin muutama napata alalle softaa kehittämään, jos eivät ole jo. Yrityksistä mukana mobiilipuolella oli näkyvästi esimerkiksi HP, joka järjesti myös oman mobiilipelin kehityskilpailunsa.

Voittajat voi imuroida esmes MBnetin tulospalvelusta, mutta niistä ei ole iloa ilman kyseisen alustan laitetta ja taitoa asentamiseen.

Mobile Demo Compo TOP-6

Sija Pisteet Nimi (Alusta, laiteympäristö)

  1. 7370: Uhka idästä by Jumalauta (GBA)
  2. 7258: Spirit by Ex-Euthanasia (Pocket PC, Xscale-suorittimella)
  3. 5692: Kalmo by Rokkstar (?)
  4. 3856: Jenny Thinks by Fit and Bandwagon (GP32)
  5. 3191: ffi by ka, alien/vd (Java MIDP, ajettu Nokia 6230:lla)
  6. 3062: CordClipper by cord-less (Series 60)

Ghost Recon (N-Gage)

Melkein ehdin vannoa, etteivät 3D-pelit voi toimia käsipelikoneella. On korjattava arviota. Sain N-Gagelleni kokeiltavaksi tukun uusia pelejä, joista Gameloftin Ghost Recon on FPS-tyyppinen (first-person shooter) taktiikka- ja toimintapeli. Taistelu terroristeja vastaan kolmiulotteisessa maailmassa toimii yllättävän hyvin, kun tehtävien luonteeseen kuuluu hidas ja varovainen eteneminen. Hauskinta GR on kaverin kanssa Bluetoothilla, jolloin vihollisten heikko tekoäly ei häiritse. Ihmispelaaja nimittäin reagoi, jos parin metrin päästä ammutaan kaveri maahan pääosumalla.

Ei peli kuitenkaan täydellinen ole. Jostain syystä grafiikan optimointi on jätetty vaiheeseen, kun paikoin ne repeilevät ja pyöritys tökkii alusta lähtien. Äänet ovat melko hyvälaatuiset originaalin N-Gagen stereoulostulon kautta, mutta N-Gage QD:n monoulostulo aiheuttaa rätinää.

Nokian lähetti toi muitakin pelejä, esimerkiksi klassikkopeli Bomberman N-Gage-käännöstä ovat muutamat kollegat kehuneet. Laitan näistä raporttia myöhemmin. Tällä hetkellä uskallan siis suositella kolmea peliä:
  • FIFA 2004
  • Tiger Woods PGA Tour 2004 ja
  • Ghost Recon: Jungle Storm

Tunnisteet:

lauantai, elokuu 07, 2004

MMC 4.0 parantaa nopeuksia

Vaikka itse olisin mieluummin nähnyt kehityksen kulkevan SD-kortteihin ja SDID-paikkoihin, näyttää MMC:n vahva asema jatkuvan. Yksi syy on, ettei MMC:stä mene lisensimaksuja.

Tässä valossa onkin lohdullista, että MMC-tekniikkaa edelleen kehitetään. Muistivalmistaja Kingston on esitellyt esiversiot MMC 4.0 -standardin korteista, jotka lupaa nopeuksia parhaimmillaan 17 / 22 megatavuun sekunnissa (kirjoitus / luku) nykyisestä 1,5 megatavusta sekunnissa.

MMC 4.0 -kortteja odotetaan markkinoille aikaisintaan vuoden lopussa tai ehkä pitkällä ensi vuonna, koska uudesta standardista ei saada nopeuslisää ilman päätelaitteiden tukea.

Pakkaa sekoittaa se, että osa valmistajista käyttää tällä hetkellä myös pienempiä RS-MMC-kortteja (RS = reduzed size), jolloin ihmisten erilaisten korttien pino vain turhaan kasvaa. RS-MMC-kortti voidaan sijoittaa välikappaleen kanssa MMC-paikkaan, mutta tavallinen MMC-kortti ei tietenkään mahdu RS-MMC-paikkaan.

Toinen ongelma on se, että isot MMC-kortit ovat liian kalliita. Esimerkiksi 1 Gt MMC maksaa Suomessa +700 euroa. Tuon verran kapasiteettia kuitenkin kaivattaisiin, jotta laite soveltuisi mielekkäästi esimerkiksi MP3-soittimeksi.

torstai, elokuu 05, 2004

Pocket PC -troijalainen leviää

Tietoturvayhtiö Kaspersky Labs varoittaa löytäneensä internetissä leviävän troijalaisen Microsoftin Pocket PC -alustan laitteille. Tähän asti yksittäiset WinCE-madot ja -troijalaiset ovat olleet lähinnä teknologiademoja, jotka eivät ole levinneet yleisesti missään. Troijalaisen nimi on Backdoor.WinCE.Brador.a.

Virustorjuntaohjelmien valmistajille tämä päivä voi merkitä uuden bisneksen syntyä. Ainakin yritykset joutunevat ottamaan uhan tosissaan, jos se vahvistuu muuallakin todelliseksi. Esimerkiksi F-Secure ja Symantec ovat jo julkaisseet ensimmäiset virustorjuntaohjelmansa PDA-laitteille.

Lisää aiheesta:

keskiviikko, elokuu 04, 2004

Pikaviesti- ja puhepalvelut toimivat

Tässä vaiheessa voi jo melko varmasti ennustaa, että pikaviestinnästä (instant messaging) on tulossa yksi mobiililaitteiden voittajapalveluista. Käytän itse Pocket PC:ssä (ja satunnaisesti Smartponessa) mukana tulevaa MSN Messengeriä ja Nokian Series 60 -laitteissa mainiota Agile Messengeriä. Huomaan, että pikaviestimistä on tullut minulle oikeasti työväline.

Esimerkiksi usein aloitan päivän lukemalla sähköpostit ja tuoreimpia uutisia sekä lähettämällä webissä julkaistavaksi pari uutista kotona. Työkaverin kanssa voimme keskustella esmes lähettämästäni tekstistä tai uutisaiheista. Myöhemin aamupäivällä yhteys ei katkea konttorille siirtyessä, vaan yhteydenpito voi jatkua. Tauot eivät sinänsä olisi vakavia, mutta pikaviestimestä on tullut paljon hyödyllisempi, kun se ei rajoitu fyysisesti kotitoimistoon tai työpaikalle. Kannettavat tietokoneet eivät aja samaa asiaa, koska niitä ei raahata joka välissä mukana. Yhteyksien nopeutuessa viestintä ei rajoitu vain tekstiin. Esimerkiksi PocketSkype toimii WLAN- ja UMTS-verkoissa erinomaisena VoIP-softana.

Matkapuhelinvalmistajien kannalta tilanne on kiinnostava, koska niiden on taiteiltava kuluttajien ja operaattoreiden intressin välissä. Operaattoreille kelpaa toki lisääntyvä dataliikenne, mutta siitä ei pidetä, jos samalla erikseen laskutettavien MMS-, SMS- ja Push-to-talk (PTT) -palveluiden käyttö vähenee. Esimerkiksi MMS:n alku on ollut sen verran kallis ja teknisesti heikkotasoinen, etten olisi varma kuluttajien äänestävän sen puolesta.

Tunnisteet: , ,

maanantai, elokuu 02, 2004

Siemensin uusi QWERTY-bisnesluuri

Siemens julkisti tänään melko tyylikkään QWERTY-bisnespuhelimen SK65:n, jonka ominaisuudet ovat pääasiassa ajanmukaiset.

Kokeilin puhelinta nopeasti lehdistötilaisuudessa. QWERTY-näppäimistön tuntuma oli melko hyvä, mutta keskellä oleviin näppäimiin oli hankala osua. Päällekkäiset osat tekevät rungosta vähän paksun. Etu tässä toteutuksessa taas on se, että iso pystysuuntainen näyttö voidaan säilyttää.

Tällainen puhelin pitäisi saada Series 60:lla tai muulla avoimella softalla.


Ääkköset Pocket PC:hen

Windows CE:ssähän ei ole skandinaavisten merkkien eli ääkkösten tukea natiivisti. Syy tähän vaihtelee, mutta lähinnä rehellisintä tuntuu olevan se, ettei Microsoft pidä Skandinavian markkinoita riittävän isoina.

Ilahduinkin äsken löydettyäni sattumalta suomen kielen laajennuksen Pocket PC:lle, joka muuttaa ainakin virtual keyboardiin täkäläisen näppäinjärjestyksen. Asensin softan, ja se tuntuu toimivan (JPEG, 240 x 320 pikseliä). Luotettavuudesta ja vakaudesta en vielä uskalla sanoa mitään.

sunnuntai, elokuu 01, 2004

MMS ei vieläkään toimi

Russel Beattie kirjoittaa weblogissaan fiksusti MMS:stä. Hän yritti lähettää videoviestin ystävälleen, joka ei mennyt perille. Vastaanottaja ei saanut siitä mitään merkkiä eikä lähettäjälle tullut viestiä, että lähetys epäonnistui. Ja tästä silti maksetaan.

Tilanne on ihan sama Suomessa ja muualla Euroopassa. Pienikokoiset viestit yleensä kulkevat saman verkon sisällä, mutta verkkojen välillä MMS jää usein matkalle. Lopputulos on, ettei tekniikkaan voi luottaa, eikä viestejä siksi huvita lähettää.

Operaattorit yrittävät kyllä väittää, että kaikki tekniset ongelmat on jo ratkaistu. Hah. Tuo ehkä uppoaa taloustoimittajiin, jotka eivät itse kokeile ja totea: ei toimi.

Macromedia haluaa Flashin puhelimiin

Eilisaamun TalousSanomissa oli kiinnostava haastattelu Lontoosta. Entinen Symbianin perustaja ja Microsoftin mobiiliyksikön johtaja Juha Christensen kertoi Macromedian suunnitelmista mobiilimarkkinoilla.

Juha Christensen siirtyi Macromedialle tammikuussa 2004 Microsoftin Mobile Devices Groupin johdosta. Macromediaa ei vielä tällä alueella juuri tunneta, mutta pyrkimystä on. Ensimmäinen saavutus on T-Mobile-operaattorille rakennettu Flash-käyttöliittymä.

Juha Christensenin näkemys on, että uusiin päätelaitteisiin tulee yhä enemmän multimediaa ja että Macromedia voi tarjota siihen softa-alustariippumattoman lähestymistavan. Ajatus onkin kiinnostava, koska tällä hetkellähän ohjelmistot ovat yleensä joko Javaa tai Symbian- tai Windows CE -natiiveja. Toinen Flashin perustelu on se, että tekniikka on laajasti tuotantopäässä käytössä ja työkalut valmiina.

Flash-palikoita on mobiilialustoille jo julkaistu, mutta vielä niitä ei ole ollut esiasennettuna eikä mobiiliselaimilla muutenkaan ole vielä juuri multimediaa nähty. GPRS-nopeuksilla tekstisivujenkin latautumista saa odottaa riittävästi. Jos UMTS:ia ei ylihinnoitella, ehkä Flash-käyttöliittymiä vielä siedetäänkin.

Juha Christensen päästi suustaan myös sammakon: hänestä internetiä ei haluta käyttää kännykällä. Itse taas koen, että juuri nämä ( X)HTML-selaimet ovat uusien mobiilipäätteiden tärkeimpiä ominaisuuksia. Multmedia tuskin korvaa tekstisisältöä, vaan täydentää sitä. Eikä internet-käyttö tietenkään lopu tähän, vaan lisäksi ovat pikaviestimet, sähköpostisovellukset ja mitä vielä keksitäänkään.