[ Siirry blogin etusivulle ]

keskiviikko, elokuu 08, 2007

Selainverkkopankit torjuivat Java-virityksen

Olen myöhässä kommenttini kanssa, mutten ole oikein ehtinyt blogailla viimepäivinä. Perjantaina Meridea jätti Helsingissä konkurssihakemuksen. Jos ette tunne tapausta, Tietoviikon arkistohaku auttaa, ja se seurasi vaiheita lähmmin.

Meridean päätetuote oli mobiililaitteille suunnattu Java-sovellus taustajärjestelmineen, jonka piti tehdä pankkiasioinnista kännykällä helpompaa ja turvallisempaa.

Saattaa kuulostaa jälkiviisaudelta, mutten oikein ymmärtänyt jujua vuosia sittenkään. Usean vaiheen sisäänkirjautuminen erilaisine kikkailuineen tuntui vaikealta, ja jo Nokia 7650:sta (v. 2002) alkaen oli nähtävissä, että kehittyneellä (X)HTML-selaimella (silloin vasta Opera Mobile ja Pocket IE) pääsee verkkopankkiin.

Minulla on käyttökokemuksia vain Nordean mobiilipankista (eli kevennetetystä tekstiversiosta), eikä marraskuun merkintään tule mieleen lisättävää. Kehuja näytti tulevan Sampon ja OP:n palveluista S60-selaimella.

Sen olen huomannut, että olen asioinut useammin verkkopankissa kännykällä tunnuslistan viimein vaihduttua B5-kokoisesta luottokortin kokoiseen taitettavaan läpyskään.

Kommentit: 11

Blogger Timo kirjoitti:

Sanokaas keksittekö isoja tietoturvareikiä seuraavasta tavasta.

Elikkä käytän OP:n verkkopankin mobiilisivuja ja avainlukulistasta on valokuva kapulassa. Kuvatiedosto on salattu Media Safe ohjelmalla. Kuvatiedoston saa decryptattua ja katseltua ohjelmassa, joten mobiilipankkiasiointi käy kätevästi. Itse olen tähän asti saanut avainlukulistan muotoa a4, joka ei taitu lompakkoon mitenkään päin.

Vähän vain jossain selkärangan syöväreissä kutittelee kylymä tuuli kun noinkin tärkeä tietoturvaelementti on ykkösiä ja nollia. Kyllähän valmistaja julistaa salausmenetelmää varmana ja mahottoman hienona. Vaan....

08 elokuu, 2007 17:24  
Blogger Timo kirjoitti:

Himpskatti. Kyse on siis Media Safe 2.0 softasta eikä tuosta vanhasta kikottimesta.

08 elokuu, 2007 17:27  
Anonymous Pk3 kirjoitti:

Nordea Solon "kevennetystä tekstiversioista" sen verran että itseäni on huvittanut se että aikoinaan makselin modeemin päässä laskut tekstipohjaisella selaimella. (itse käytin tuolloin Lynx'iä) Ja nyt kun kokeilin samaa, humattuani "Verkkopankin tekstiversio" joka on vieläpä osiossa "Puhelimet ja pienlaitteet".

Jopas otti ohraleipä, eikä tullut mobiilimaksamisesta läppärillä yhtään mitään...

Syynä on varmaankin se, että nykyään hiotaan verkkopalveluiden käyttöliittymät pelkästään selaimille, jotka ymmärtävät CSS:stä jotakin.

Tämä on huono suunta verkkopalveluiden kehityksessä!

08 elokuu, 2007 19:05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Lähinnä tulee mieleen, että kun se alkuperäinen kuva on ollut ensin tallennettuna salaamattomana esim. muistikortille, niin ylikirjoitaakko ohjelma tuossa tuontivaiheessa sen alkuperäisen päälle satunnaista roskaa. Ja pystytäänkö takaamaan, että se menee alemmalla tasolla juuri siihen alkuperäisen datan päälle.

08 elokuu, 2007 19:15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Ei OP:lla ole A4-kokoisia listoja.

08 elokuu, 2007 22:22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Minun nähdäksein Mobiili-verkkopankki sovellukset ovat kaatuneet siihen, ettei yksinkertaisesti voida valmistaa yhtä softaa, joka toimisi kaikissa "nykyisissäkään" luurimalleissa ja Symbian käyttisversioissa.

Toinen syy java-sovellusten torjuntaan voi olla se, että Nokia ei yksinkertaisesti päästä markkinoille softan valmistajaa, jolla ei ole riittävän hyvää kontaktia Nokiaan. Sanalla sanoen, Nokia päättää kutka ja ketkä tulevat saamaan oikeuden valmistaa softaa näille tulevaisuuden kännysoftamarkkinoille. Kaiketi operaattoritkin kärkkyvät omaa osuuttaan kakusta.

08 elokuu, 2007 22:42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Omasta OP:n konttorista tulee netin kautta tilattuna a4 josta voi sitten saksia a5:n kokoisen listan erilleen, jos uskoo ettei se ohkanen lipare katoa samalla kuin se osuu kirjoituspöydälle.

08 elokuu, 2007 23:24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

"Omasta OP:n konttorista tulee netin kautta tilattuna a4 josta voi sitten saksia a5:n kokoisen listan erilleen"

OP:sta saa myös luottokortin kokoisia avainlistoja jos pyytää.

10 elokuu, 2007 10:53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Myös Ålandsbankenilla on hyvät www- ja mobiilipalvelut. Salasanalista on takapuoleltaan muovitettu ja luottokortin kokoiseksi taittuva. Selkeät ja toimivat sivut sekä kännyllä että tietokoneella, suomeksi ja på svenska.

10 elokuu, 2007 17:58  
Blogger Tero Lehto kirjoitti:

Anonyymi kirjoitti:
"Toinen syy java-sovellusten torjuntaan voi olla se, että Nokia ei yksinkertaisesti päästä markkinoille softan valmistajaa, jolla ei ole riittävän hyvää kontaktia Nokiaan."

Tuosta tuskin oli kyse Meridean tapauksessa, koska Nokia oli yksi Meridean perustajista (linkki vanhaan uutiseen), sijoitti yritykseen kymmeniä miljoonia euroja ja tulipa Meridean toimitusjohtaja Jukka Riivari vieläpä Nokian kansainvälisestä S60-markkinoinnista melko avainpaikalta.

13 elokuu, 2007 22:22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Pienenä korjauksena, myöskin tietoviikon uutiseen, ettei Meridean päätuote ollut mobiilipankki vaan täysverinen verkkopankki. Mobiilipankkia kehiteltiin tuon tuotteen lisäksi.

14 elokuu, 2007 16:57  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle