Elisa: 3G-käyttäjiä Suomessa 150 000
Elisan tulosjulkistuksen yksi kiinnostava yksityiskohta on arvio 3G-kytkypakettien menekistä. Tiedotteen mukaan Elisa pitää kytkykayppaa kaivattuna ja onnistuneena uudistuksena. Elisan mukaan "merkittävä osa" uusista liittymistä hankitaan kytkysopimuksella.
Arvioimme, että Suomessa on tällä hetkellä runsaat 150 000 3G-asiakasta. Vuoden loppuun mennessä uskomme määrän olevan 250 000 - 300 000. Tämä oli myös lainsäätäjän selkeä tahto: uudistaa maamme laitekantaa vastaamaan tietoyhteiskunnan vaatimuksia.Liikenne- ja viestintäministeriön tilaaman ja Prisma Researchin tekemän tutkimuksen mukaan 3G-liittymiä oli vuoden 2005 lopussa noin 45 000. Toukokuussa eli kytkykaupan alettua kuukausi aiemmin Elisa arvioi 3G-käyttäjiä olevan noin 100 000.
Palvelupakettien asiakkaat käyttävät uusia palveluita keskimääräist enemmän. Uudet päätelaitteet mahdollistavat palvelujen monipuolisemman käytön ja monien uusien alvelujen käytön ylipäätään.
3G-asiakas ei tietysti aina ole 3G-kytkypaketin asiakas, mutta ilmeisesti kytkykauppa on kuitenkin vauhdittanut menekkiä.
Omassa lähipiirissä olen huomannut, että jopa useimmat uuden kännykän hankinneet ovat päätyneet juuri johonkin 3G-puhelimeen ja kytkypakettiin.
Tunnisteet: Kytkykauppa
Kommentit: 8
Maallikkona 3G touhua seuranneena useimmat ihmiset, joiden kanssa olen aiheesta keskustellut, ovat olleet pettyneitä koko 3G vouhotukseen.
Itsekin pidän koko 3G asiaa ylihehkutettuna. Asun ja työskentelen pääosin Tampereen keskustassa, ja jos 3G on kytketty asetuksista päälle, puhelut pätkivät, eivät yhdisty tai jotain muuta ongelmaa ilmenee jatkuvasti. Kaikki 3G puhelimen käyttäjät joiden kanssa olen asiasta keskustellut kertovat samaa. Ainoa mistä minulle on ollut iloa on nopeampi netin käyttö puhelimen välityksellä, ja sekin ainoastaan silloin kun olen paikallani sellaisessa paikassa jossa 3G toimii.
Mielestäni myytävien liittymien keskeneräiset palvelut ja puutteellinen toiminta eivät todellakaan edistä 3G:n yleistymistä.
Mutta toisaalta muistan samanlaisia ongelmia esiintyneen silloin kun GSM tuli markkinoille.
Näin ne hommat ilmeisesti vain menevät.
Myös Elisan wap-gateway on ollut ihan jumissa - ehkä juuri suuren? 3G-suosion takia. Sitä kautta normi 3G-puhelimien käyttäjät nettiin (3G:llä tai GPRS:llä) ilmeisesti lampsivat (lienee myös operaattorin toive).
Mutta jos tajuaa ottaa 3G:n pois päältä, niin onhan siinä jo ihan hyvä GPRS-puhelin mm. sähköpostin lukuun 8-).
Toisaalta tuttuni oli oma-aloitteisesti huomannut lomalla, että Nokia 3330:n datapuheluyhteydellä voi helposti lukea netti-Kolumbuksen sähköpostit Elisan wap-palveluvalikon kautta :-).
Elisan mukaan lainsäätäjän tahto oli edistää laitekantaa - eikö ylin tavoite ole edistää kuitenkin yhteyskantaa, eli 3G-verkkojen laajuutta?
Oletko Tero muuten zuumaillut PDA-linkkiesi laitekantaa & kävijämääriä viimeaikoina?
Ainakaan 4mobile:n kävijämäärissä ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. 3G ei tosin kuulu "hakusanoihin" :-).
Tai sitten käyttäjät eivät osaa/halua enää etsiä/käyttää mobiilioptimoituja sivuja.
Sellainen kutina kuitenkin on, että vasta S60:n uusi selain poistaisi suurimman tarpeen mobiilisivuille. Moisia laitteita ei kuitenkaan vielä paljoa ole.
Uskoisin että moni hankkii 3G-kytkypaketin nimenomaan sen takia että näin säästyy usean sadan euron kertainvestoinnilta, kenties kuukausimaksu jopa menee samaan luokkaan aiemman puhelinlaskun kanssa.
Sinällään tämä 3G-vouhutus jaksaa lähinnä huvittaa.
Uusia palveluita ei ole tullut juurikaan käytettyä, videopuheluita on otettu tasan yksi. Suurin muutos kännykän käytössä on tullut E60:n myötä: wlan-mahdollisuutta tulee etsittyä herkästi, näyttö on kohtuullisen tarkka ja selain on harvinaisen toimiva - joskus jopa käy verkossa ihan 3G:n kautta.
Kytkykauppa on toki rahastusta; Pystytään kätevästi sitouttamaan asiakkaat pidemmäksi aikaa.
Harmi vain, että (uusia) toimivia 3G palveluja ei ole vielä tarjolla.
Joka tapauksessa 3G liittymien määrä tulee kasvamaan - eiköhän pääosa uusista puhelimista tue 3G:tä.. (eikä esimerkiksi elisa taida vaatia SIM:n uusimista että pääsee 3G verkkoon)
-PP
On se upeaa. 3G siis. Tai siis olisi, jos se kuuluisi jossain. Verkkojen laajuus/kattavuus lähinnä itkettää. Turhaa siinä on sitten mitään palveluja edes pohtia, kun ei niitä missään voi käyttää. Naurattaa matkapuheluyhtiöiden kommentit siitä, ettei mitään Wimax/vast. tarvita, kun 3G on jo olemassa. Minusta 3G:tä ei ole, se on pelkkä hype siihen asti kun verkot oikeasti kattavat maantieteellisesti merkittävän osan maata. Eli ei koskaan?
Jättäen huomioimatta 3G:n kuuluvuusongelmat, haluaisinkin tiedustella teiltä arvon ihmiset, että mitä ne "3G-palvelut" ovat, joita peräänkuulutatte?
3G=nopeampi vauhti.
Joten jos 3G palveluita haluatte, latailkaa isoja kuvia tms.
Minulle 3G on ollut äärimmäinen askel parempaan suuntaan:
- Sähköposti toimii kännykässä nopeasti
- Kuvien uppaus Shozulla Flickriin toimii vikkelästi
- Iltalehti tulee lukaistua nopeasti
- Kanavat-sovellus on _nopea_
- puhumattamakaan baarissa tietokilpailujen ratkonnasta kännykän avulla
Aina se on sama juttu uuden kanssa - valitetaan, että miksei tää ja toi toimi. Muistan kuinka 10v sitten 95% ihmisistä herjasi bussissa kännykän käyttäjiä, 7v sitten toitettiin, että kuka ihme maksaa NOIN paljon soittoäänestä, 5v sitten sanottiin "wap is crap", ennen kytkykaupan sallimista kiroiltiin, kun sitä ei sallita ja nyt kiroillaan, että se on rahastusta jne jne.
Kaikki ottaa aikansa ja ennenkuin huomataankaan, palveluita käytetään.
Täällä siis ainakin yksi tyytyväinen käyttäjä.
Hankin tässä Glope Trotter Fusion HSDPA PCMCIA korton ja elisan liittymän. Täällä Vaasassa en vielä ole saanut nopeampaa nopeutta kuin normaali 3g ja vaikka kartan mukaan pitäisi olla 3g kuuluvuus mun kämpässä niin no 1 pykälä on vaan. En sit tiiä. Aluks toimi ihan kakasti tuli vaan 130kbps mutta nyt on kivasti tukkut ihan jotai 350kbps :) Kyl tää nyt on ihan yes nopeus.´Kyllä tahtoisin saada edes satunaisesti nopeampaakin. Tietenkään kukaan ei lupaa että saan 100% käyttöajasta sen 1megan nopeuden. Muuten laite tuntuu ihan yes.
Tuo huono kuuluvuus syö läppärin akun aika nopiaa. No kyl täl nopeudella nyt surffaa jo aika mukavasti.
Jatketaan testailua ja toivotaan parempaa kuuluvuutta, että HSDPA pysyisi päällä eikä vaihtaisi normaali 3g (PS) moodiin tai jopa 2g edge verkkoon
Lähetä kommentti
<< Etusivulle