[ Siirry blogin etusivulle ]

perjantai, tammikuu 13, 2006

TE: Nokian ote muotoilusta lipsuu

Talouselämä raportoi vuoden ensimmäisen numeron kansijutussaan (TE 1/2006, s. 38), että Nokia hukkasi taas trendin. Väitettä perustellaan sillä, ettei Nokialla ole Motorola Razr -sarjan kaltaista ohutta läppämallia. Razr-puhelimet ovat myyneet hyvin, analyytikoiden arvioiden mukaan jopa kolmanneksen Motorolan puhelinmyynnistä. Jutun voi olennaisilta osin lukea netissä.

Toisaalta jutussa todetaan, että Motorolan taktiikkaa voisi kutsua munien laittamiseksi yhteen koriin. Jos kuluttajat kyllästyvät ohuisiin simpukoihin, jotka näyttävät keskenään kaikki aika samalta, Motorolan valikoimista puuttuvat muut hitit.

Artikkelissa arvioidaan, että Nokia korostaa tällä hetkellä enemmän multimediominaisuuksia kuin muotoilua ja tyyliä. Otan pari lainausta:

Nykyään tuotelanseerauksissa on pääroolissa Nokian multimediajohtaja Anssi Vanjoki. Hänen viestinsä on se, mitä kaikkea kännyköillä voi tehdä. Puhelimia Vanjoki kutsuu jo multimediatietokoneiksi.

....

Jouluna 2005 Nokian mallistosta puuttuivat kuitenkin kuluttajien himoitsemat tosiohuet puhelimet. Ainakin Motorolan alle 12 milliä paksut taittuvat Razr-simpukkapuhelimet (lausutaan razor) myivät loppuvuonna todella hyvin.

Kommentit: 10

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Seuraavan parin viikon aikanahan saadaan tietää, miten matkapuhelinvalmistajilta on sujunut viime vuoden loppu.

Ainakin Sony Ericsson julkistaa tuloksensa jo ensi keskiviikkona ja Nokian vuoro on puolestaan sitä seuraavan viikon torstaina.

lauantai, 14 tammikuu, 2006  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Nokia osasi suunnitella todella tyylikkään puhelimen kun toi ulos 8800 , mutta valitettavasti siinä oli yksi heikkous kuten kaikissa Nokian puhelimissa: näppäimistö. Aivan liian pieni, surkeasti suunniteltu ja toteutettu ja ottaen huomioon kuinka kalliista puhelimesta on kyse, en oikein tiedä mitä siellä suunnitteluosastolla on oikein ajateltu.

Motorolan V500/V600 sekä V3 RAZR puhelimet ovat designiltaan todella makeita sekä erittäin hyviä käyttää. Näppäimet ovat hyvän kokoisia ja kuoret ovat tyylikkäitä, mutta siihen se sitten jääkin. Sisältö on suht. surkeaa ja käyttis todella hidas.

Eli miten on, ostaako tyylikäs mutta huonoa tekniikkaa sisältävä puhelin vai Nokian Suomi estetiikkaa oleva känny jossa on hyviä teknisiä ominaisuuksia? Eikös voi saada sellaista keskitien kulkijaa jossa olisi sekä tekniikka että design kohdallaan ja ei maksaisi niin jumalattomasti kuten esim. 8800.

lauantai, 14 tammikuu, 2006  
Blogger Perttu kirjoitti:

Nokia on todellakin jo aikaa sitten tipahtanut muotoilun vauhdista ja kiva huomata, että vihdoinkin asia "uutisoidaankin".

Nokia saattaa korostaa multimediaominaisuuksia ja monikäyttöisyyttä ja ties mitä, mutta muotoilussa häviää kaikille muille merkeille ja käytettävyydessä, tehokkuudessa sekä toimivuudessa Pocket PC -puhelimille.

maanantai, 16 tammikuu, 2006  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Mitä olen nyt jonkin aikaa vertaillut omaa tiiliskiven kokoista Series 60 -puhelintani (6680) ja paremman puoliskon Samsungia (E730), niin kyllä Nokian tilanne vaikuttaa aika huonolta.

6680:ssa on toki parempia teknisiä piirteitä kuin Samsungissa 3G:stä parempaan näyttöön ja kameraan, tosin hintakin on eri luokassa.

Fyysisesti E730 on selkeästi paremman tuntuinen, ei nitise tai natise ja pinnoitus on miellyttävää, kuvimaista materiaalia halvan Nokia-muovin sijaan. E730 on myös kestänyt paremmin käyttöä. Ottaen huomioon 6680:n hinnan ja puhelimen tuntuman kädessä niin olo on kuin olisi ostanut Ladan Mersun hinnalla.

Käyttöliittymässä Samsungilla on jotain "erikoisuuksia" mutta valtaosa ominaisuuksista on yhtä helposti käytettävissä kuin Nokiallakin. Nokialla on myös samat "erikoisuudet" omalta osaltaan, osa niistä myös varsin ärsyttäviä (vähäinen muisti ja sovellusten jääminen helposti muistiin, olisiko suuri vaiva tehdä "timeout exit" puhelimen peruspiirteisiin, jotka on pakko ollut tehdä eri sovelluksiksi?)

RAZR on tietysti oma menestyksensä jo pelkästään designin suhteen. Se on myös selkeästi ykkösenä yleisyydessä kun maailmalla katselee ihmisten käyttämiä puhelimia.

Nokialla olisi sisuskalut olemassa tehdä helppokäyttöinen, toimiva "Nokiazr". Nyt tarvitaan enää Nokialle muotoilijat, jotka tekevät puhelimia käyttäjille..

maanantai, 16 tammikuu, 2006  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Joo, näinhän tuntuu käyvän aika monessa tuotekehitysprojektissa; Lisätään featureita featureiden perään, koska "ne eivät maksa mitään", ja "jollakin uudella jutulla ne pitää myydä". Kauankohan menee ennenkuin joku korkeamman tason päättäjä ymmärtää, että featureiden vähyys, väri tai muotoilu voi olla tärkeä ominaisuus - paljon tärkeämpi kuin joku visual radio tai kodak picture service...

maanantai, 16 tammikuu, 2006  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Nokia ei tosin ole riippuvainen mistään yhdestä "hitistä". ei tekniikan eikä muotoilun suhteen. Motorolalla onkin työtä pitää momentum pdempään käynnissä. Entäs sitten kun Razr on "out of steam" ja seuraava trendi ottaa vallan. Vuosien saatossa muodostuneen kokemuksen varjolla epäilen Motorolan design tiimien valmiuksia jatkaa moista menestystarinaa. Nokian touhu ei perustu "vahinkoihin", eikä yksittäisiin megahitteihin.

Samsungin designia jotkut tuntuvat arvostavan, mutta itselle tämä ei oikein ole auennut. Nehän ovat kaikki sellaisia hopeisia muovisia simpukoita, täysin samasta puusta veistettyjä.

Kun puhutaan designista, on Nokian fashion sarja ollut tien näyttäjä aina. Nytkin uusi loppusyksystä julkaistu mallisto edustaa juuri sitä originellia innovatiivista design ajattelua mitä Nokialta aina silloin tällöin osaa odotella.

Loppujenlopuksi kuluttajat arvioivat ostokäyttäytymisellään miten asiat ovat. Monet ovat povanneet Motorolalle kovaa tulosta 4 kvartaalilta, ja Nokialta myös, jälleenmyynnin näppituntuman perusteella. Toisaalta tuskin kukaan huonoja kasvuluja heittää kun markkinakasvu lienee ollut taas aika rajua ja kuten aina, odottaa ennakko-odotukset joita on jo moneen otteeseen hilattu ylöspäin.

keskiviikko, 18 tammikuu, 2006  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Razr oli varmastikin Motorolalle hyvää tuuria, tosin johto lienee nähnyt menestyksen tunnusluvuissa ja osaa painottaa sen mukaan tulevaisuutta.

Samsungin useimmat puhelimet näyttävät samanlaisilta muovileluilta toistensa kanssa -- ihan samalla tavalla kuin Nokian puhelimetkin keskenään. Tuo mainittu E730 on musta, varsin pelkistetty ja muovin sijaan tuntuu kädessä kumilta.

Nokia ei ole tehnyt onnistunutta design-puhelinta sitten alkuperäisen zipon.

Maailmalla liikkuessa Nokialaisia design-puhelimia ei juurikaan näe. Harva niistä lienee myöskään onnistunut, valtaosa myös ominaisuuksiin nähden ylihinnoiteltuja (Razr on halpa!).

Nokian menestys ei perustu yhteen malliin vaan kokonaisuuteen. Menestys voi kuitenkin lopahtaa yllättävän nopeastikin, varsinkin kun ns. "kehitysmaiden" olemassaolo vähenee. Nythän Nokian kasvua tulee pitkälti kasvavilta markkinoilta ja myynti hiipuu jo kehittyneillä markkinoilla.

Nokialle olisi hyvä olla aktiivinen useammalla rinnalla kärjessä, eikä vain keskittyä tarjoamaan samaa peruspuhelinta eri kuorissa ja erilaisilla softaominaisuukilla. 770:n kysyntä lienee myös osoittanut Nokiallakin että kaikki eivät välttämättä halua sitä S60 yleiskonetta..

keskiviikko, 18 tammikuu, 2006  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Nokian design puhelimista ainakin 8800 malli huhujen mukaan on myynyt Venäjällä todella hyvin. Joku myyjä väitti sen olevan hinnastaan huolimatta heidän myydyimpiä tuotteita ellei myydyin joulukuussa.

keskiviikko, 18 tammikuu, 2006  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Ei nokian myynti ole hiipunut kehittyvillä markkinoilla USA:ta lukuunottamatta. Päinvastoin...

keskiviikko, 18 tammikuu, 2006  
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

"Nokia ei ole tehnyt onnistunutta design-puhelinta sitten alkuperäisen zipon."

Moni voipi olla eri mieltä... eipä sitten ole tainnut kukaan mukaan?

"Samsungin useimmat puhelimet näyttävät samanlaisilta muovileluilta toistensa kanssa -- ihan samalla tavalla kuin Nokian puhelimetkin keskenään."

nokialla valtavasti eri tyyppisiä designeja. Pelkästään läppämalleissa on enemmän eroja kuin koko Samsungin mallistossa.

"Maailmalla liikkuessa Nokialaisia design-puhelimia ei juurikaan näe. Harva niistä lienee myöskään onnistunut, valtaosa myös ominaisuuksiin nähden ylihinnoiteltuja (Razr on halpa!)."

Fashion/design yms. puhelimet ovat sellaisia siksi että ne voidaan myydä vähemmän isommalla summalla. Niissä kuuluukin olla huono hinta/laatu suhde... tai näin on aina ollut.

Razr on aina ollut ylihinnoiteltu, mutta niin sen kuuluu ollakin. Kaikki muotipuhelimet ovat.

Nokian uusi zippo on myynyt erittäin paljon tietyillä markkina-alueilla, näin internet lähteiden mukaan. Esim Venäjä ja Aasia. Suomeen noita ei ole pahemmin riittänytkään ja USA:ssakin taitaa olla jatkuvaa pulaa 8801 sisarmallista koska kysyntä on aliarvioitu.

"Nokian menestys ei perustu yhteen malliin vaan kokonaisuuteen. Menestys voi kuitenkin lopahtaa yllättävän nopeastikin, varsinkin kun ns. "kehitysmaiden" olemassaolo vähenee. Nythän Nokian kasvua tulee pitkälti kasvavilta markkinoilta ja myynti hiipuu jo kehittyneillä markkinoilla."

Nokian myynti on kehittynyt Yhdysvaltain markkinoita lukuunottamatta kehittyneillä markkinoilla vuonna 2005 markkinakasvua nopeammin tai samaa tahtia riippuen neljänneksestä. Kasvu tosin on tulevaisuudessakin kehittyvillä markkinoilla.

770 on ollut odotettua suositumpi, mutta suhteessa puhelinmyyntiin sillä tuskin on mitään käytännön vaikutusta esim Nokian tulokseen. Nokia menestyy ja kaatuu puhelinten myötä, eikä se muutu moneen vuoteen vaikka miten monta 770 kaltaista laitetta pukkaa pikavauhtia ulos. Noissa volyymit ovat niin alhaiset.

E sarja on hyvä osoitus Nokian softapanostuksen materialisoitumisesta vihdoin oikeanlaisiin uuden markkina-alueen tuotteisiin.

keskiviikko, 18 tammikuu, 2006  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle